Unelmaduuni Australiassa -sarjan Iida on panseksuaali: ”En ole koskaan määritellyt omaa seksuaalisuuttani!”
Vantaalainen Iida, 19, on yksi neljästä C Moren Unelmaduuni Australiassa -sarjan kaupunkilaisnuoresta, joka lähtee toiselle puolelle maailmaa haaveenaan leppoisa työ auringossa. Suomalaisnuoria perillä odottaa kuitenkin lannantuoksuinen työpaikka peräkylien farmeilla.
– Tv-sarjaan osallistuminen oli kerrassaan mahtava kokemus, sillä kuvausten aikana tuli opittua paljon vieraasta kulttuurista ja omista toimintamalleista, Iida kertoo Metropoli.netille.
Kallion ilmaisutaidon lukiossa opiskellut Iida suunnitteli alun perin matkustavansa Sri Lankalle lukulomalle, mutta päätyikin Facebook-ilmoituksen kautta tv-sarjaan.
– Minun oli tarkoitus lukea ylioppilaskirjoituksiin rannalla. Facebookin kautta tuli vastaan hakuilmoitus, jonka täytin vasemmalla kädellä ja päädyin ohjelmaan mukaan.
Vaikka Iida on opiskellut ilmaisutaitoa painottavassa lukiossa, ei hän ole omien sanojen mukaan koskaan haaveillut näyttelijän ammatista.
– Tajusin lukiossa ollessani, ettei esittävän taiteen tekeminen ole minua varten. Sitä on kuitenkin ihana seurata. Etenkin, kun lahjakkaat ihmiset ovat lavalla.
Kanavan lähettämän tiedotteen mukaan Iida on räväkkä ateisti ja panseksuaali. Seksuaalisuus nostettiin esille tuotannon pyynnöstä.
– En ollut ennen Australian-reissua määritellyt omaa seksuaalisuuttani. Kun kanava halusi määritelmän, selasin Wikipediaa läpi ja pohdin, mikä määritelmä sopii minuun parhaiten. Nyt tiedän senkin, vaikka en ole koskaan nähnyt seksuaalisuuteni määrittelemistä tarpeelliseksi.
Hän päätyi Australiassa töihin ääriuskovaiselle karjatilalle, jonka omistajien tiukat näkemykset homoseksuaalisuudesta nostattivat kuumia tunteita.
– Isäntäperhe halusi, että osallistun ruokarukouksiin. Olin valmis tulemaan vastaan asioissa, sillä olinhan heidän kotonaan ja tein heille töitä. Halusin nähdä, mitä he pystyvät tarjoamaan, vaikka arvomaailmamme eivät olleet samanlaiset.
– Minulle tuli fiilis, että valehtelen, jos en kerro omasta suuntautumisestani. En ole valmis olemaan paikassa, jossa minua ei hyväksytä. He hyväksyivät minut siinä mielessä, että antoivat minun olla oma itseni. Mietin, mitä tapahtuisi, jos toisin farmille daamin ja juttelinkin asiasta isännän kanssa. Hänen toive oli, että en toisi naista hänen silmien eteen. Hyväksyin sen, koska olin heidän kotonaan.
Iida on onnellinen, että pystyi toimimaan isäntäperheelle ja etenkin heidän lapsille roolimallina.
– Halusin tuoda esille, että naisella voi olla lyhyet hiukset eikä naisen tarvitse aina pukeutua mekkoon.
– Olen välttynyt oman erilaisuuteni takia kiusaamiselta, mutta olen joutunut kokemaan epämiellyttäviä tilanteita. Miehet tulevat usein kysymään minulta baarissa, olenko jätkä vai muija. Isointa huvia on nauraa heille päin naamaa ja ottaa pari kaveria messiin. Tiedän, ettei niin saisi tehdä. Olen halunnut laittaa tökerön kommentin esittäneen tyypin siihen jamaan, ettei hän varmasti kysy vastaavaa kysymystä enää toiste. En pelkää sanoa takaisin.
Koti-ikävä ei päässyt yllättämään Iidaa kuvausten aikana. Hän jäi kolme kuukautta kestäneiden kuvausten jälkeen Australiaan vielä kahdeksi kuukaudeksi.
– Olen eroperheestä, joten olen tottunut siihen, etten näe läheisiä niin usein kuin haluaisin. Kuvausten aikana opin ymmärtämään perheen merkityksen. Äiti, isä ja mummi ovat minulle todella läheisiä ja elämäni isoimpia tukipilareita. Perheeseeni kuuluu myös paljon ihmisiä, jotka eivät ole minulle sukua.
– Minulla oli kuvausten aikana ikävä ainoastaan hyvää ystävääni Harria. Olisin toivonut, että olisimme päässeet näkemään jossain kohtaan.
Iidalle epämiellyttävin kokemus sarjan kuvausten aikana oli viisi tuntia kestänyt automatka papin kanssa.
– Jouduin viettämään hänen kanssaan kokonaisen aamupäivän. Hän jutteli minulle siitä, kuinka elämäni on kärsinyt vanhempien eron takia. Se on täyttä paskaa. Näen vanhempieni eron hyvänä asiana. Kuuntelin papin juttuja, mutta ne menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Siitä tilanteesta ei päässyt pois, kun pappi oli kuskina.
TEKSTI PETRI VOUTILAINEN
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Maria Veitola pakkasi kamansa: ”Minä muutin, ei perheeni”
- Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
- Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden syyskuun uutuuspelien katsaus
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Kasinorakastajan blogi: Miten tietää, mitä pelata ja missä?
- Raskaana oleva Iida Vainio ilmestyi kameroiden eteen – näin upealta hän näyttää nyt
- Sara Parikka avautuu itkuisesta arjestaan – ”En jaksa enää”
- Helena Koivu käänsi katseita Turussa – tiukat trikoot varastivat kaikkien huomion
- Prinssi Harry ja herttuatar Meghan: ero tulossa?
- Maria Veitola pakkasi kamansa: ”Minä muutin, ei perheeni”
- Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden syyskuun uutuuspelien katsaus