Uskomaton käänne! Mette-Maritin rötöspoika Marius Borg Høiby pääsee kotiin
Norjan kruununprinsessa Mette-Maritin poika Marius Borg Høiby on ollut vangittuna helmikuusta saakka.
Hänen saamastaan tuomiosta on nyt kulunut neljä viikkoa. Marius määrättiin neljäksi vuodeksi vankeuteen useista rikoksista, joihin lukeutui muun muassa kaksi raiskausta.
Shokkipäätös
Tuomiosta valittanut Marius on nyt saanut itselleen myönteisen ratkaisun.
Dagbladetin mukaan hän pääsee pois vankilasta ja voi siirtyä kotiin elektroniseen valvontaan.
Oslon poliisi vastusti ratkaisua ja vaati Mariuksen pitämistä edelleen tutkintavankeudessa. Poliisi perusteli kantaansa sillä, että hänen arvioitiin voivan syyllistyä uusiin rikoksiin tai yrittää ottaa yhteyttä uhreihinsa.
Oslon käräjäoikeus päätti kuitenkin maanantaina, että Marius saa viettää seuraavat neljä viikkoa jalkapannassa Skaugumissa. Siellä asuvat hänen äitinsä Mette-Marit ja isäpuolensa, kruununprinssi Haakon.
Mariuksen puolustusasianajaja Petar Sekulic kertoo päämiehensä olevan päätökseen melko tyytyväinen. Ensisijaisesti Marius olisi kuitenkin halunnut päästä kokonaan vapaaksi tutkintavankeudesta.
Marius on perustellut kotiinpääsyä äitinsä terveydentilalla. Keuhkofibroosia sairastava Mette-Marit sai hiljattain uudet keuhkot ja toipuu parhaillaan elinsiirrosta.
Marius on aiemminkin pyytänyt lupaa viettää osan tutkintavankeudestaan kotona, mutta oikeus on hylännyt hänen aikaisemmat hakemuksensa.
Puolustusasianajajan mukaan Marius saa nyt mahdollisuuden näyttää, ettei hän aio syyllistyä uusiin rikoksiin.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta