Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
Brittimedia uutisoi, että David ja Victoria Beckhamin poika Brooklyn Beckham voi henkisesti erittäin huonosti.
Lehtitietojen mukaan 26-vuotiaan Brooklynin alakulo ja ahdistus kumpuavat hänen ristiriitaisista väleistään vanhempiinsa ja veljeensä. Perhekiista nousi otsikoihin jo keväällä, kun kerrottiin, ettei Brooklyn osallistunut isänsä 50-vuotisjuhliin.
Brittilähteissä on lisäksi väitetty, että Brooklyn ja hänen pikkuveljensä Romeo Beckham, 22, eivät olisi edes puheväleissä. Standard-lehti on spekuloinut, että välirikko liittyisi ainakin osittain Romeon ex-tyttöystävään Kim Turnbulliin, jonka huhutaan seurustelleen tai tapailevan aiemmin myös Brooklynia.
Tilanne on tiettävästi kärjistynyt entisestään. Hiljattain Brooklyn ja hänen vaimonsa Nicola Peltz uusivat häävalansa, mutta Beckhamin perheenjäseniä ei kutsuttu tilaisuuteen lainkaan. Sen sijaan Peltzin omia sukulaisia oli paikalla.
Expressenin mukaan The Sun raportoi, että koko perheriidan keskiöön olisi noussut juuri Peltz, jota syytetään ”toksisesta käyttäytymisestä”.
Daily Starin mukaan Brooklyn on järkyttynyt näistä väitteistä ja tilanteen vaikutuksista.
– Brooklynin sydän särkyy siitä, että hänen vaimonsa esitetään naaraskettuna ja käärmeenä, The Daily Starin lähde totesi lehdelle.
Lähde: Iltasanomat
LUE MYÖS:
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja