Vappu Pimiä järjesti miehelleen 50-vuotisjuhlat Kaliforniassa – vieraana myös maailmankuulu poptähti – ”Kyllä, hän tuli kuokkimaan!”
Juontaja Vappu Pimiä matkusti perheineen viikko sitten Los Angelesiin, jossa hän on myös asunut yhdessä miehensä Teemu Huuhtasen kanssa. Teemu täytti hiljattain 50 vuotta ja merkkipäivää juhlittiin Suomessa hulppeilla syntymäpäiväjuhlilla.
Vappu kertoi Instagramin Stories-videolla, että pari päätti juhlistaa Teemun syntymäpäiviä myös Los Angelesissa, jossa heillä on paikallisia ystäviä.
Vapun aiemmin Stories-osiossa juhlista julkaisema yhteiskuva sai sai monet kuitenkin hieraisemaan silmiään, sillä kuvassa poseerasi myös The Black Eyed peas -yhtyeen laulajana tunnettu Fergie.
– Meillä oli Teemun 50-vuotisjuhlat meidän Los Angelesin kavereille. Täällä on tietenkin paljon ystäviä, kun ollaan täällä aikoinaan asuttu, Vappu kertoilee Stories-videolla.
Hän paljasti, että kyseessä olivat pienimuotoiset kotibileet, joissa myös lapset olivat mukana eli kyseessä oli rennon hauska päivätapahtuma.
– Moni teistä oli bongannut meidän yllätysvieraan ja laittanut, että OMG onko toi todella hän?! Niin kyllä, siis Fergie tuli meille kuokkimaan poikansa kanssa. Hän on meidän ystävän Monan kaveri.
– Ihan super hauska yhteensattuma. Hän oli todella mukava ja viihtyi hyvin, kiitteli kovasti, että sai tulla ja ihastui kovasti myös meidän Selmaan, kuten aika monet muutkin, Vappu nauraa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta