Vappu Pimiän firmalle ennätystulos – Asiantuntija: “Jo tuplamiljonääri”
Juontaja Vappu Pimiän, 47, yritys Dark May Oy teki viime vuonna kaikkien aikojen tuloksensa. Kauppalehden mukaan yhtiön liikevaihto nousi peräti 764 500 euroon ja voittoa kertyi huimat 480 500 euroa.
Kauppalehden analyytikko Ari Rajala arvioi, että Pimiää voidaan pitää jo vähintään tuplamiljonäärinä, kun huomioon lasketaan yhtiön varallisuus ja vuosien aikana nostetut osingot.
Dark May Oy:n oma pääoma nousi viime vuoden lopussa lähes 1,9 miljoonaan euroon. Lisäksi yrityksellä on osakesijoituksia yli 1,7 miljoonan euron arvosta.
Pimiä nosti viime vuonna palkkaa 72 000 euroa ja osinkoja yli 120 000 euroa. Tälle vuodelle osinkoja on ehdotettu vielä enemmän.
Some tuo jättitulot
Pimiä puhui hiljattain tuloistaan Sanna Ukkolan haastateltavana Ukkola-ohjelmassa ja kertoi tehneensä viime vuonna poikkeuksellisen paljon töitä.
– Tein kolmea tv-ohjelmaa ja siihen vielä podcastin päälle. Viime vuosi oli todella hyvä vuosi, Pimiä sanoi ohjelmassa.
Hän paljasti samalla, että someyhteistyöt muodostavat nykyään valtavan osan hänen tuloistaan.
– Kyllä Suomessa voi tehdä yli 10 000 euroa yhdellä postauksella, Pimiä kertoi.
Juontajan mukaan isot yhteistyöt eivät kuitenkaan synny hetkessä, vaan niiden taustalla on vuosien työ ja vahva henkilöbrändi.
Vuonna 2016 perustettu Dark May Oy on tehnyt toimintansa aikana jo yli 4 miljoonan euron liikevaihdon ja yli 2,3 miljoonan euron voiton
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä