Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
Laulaja Tarja Turunen, 49, vietti aiemmin pitkään elämäänsä Argentiinassa. Nykyään hän asuu Espanjan Aurinkorannikolla miehensä Marcelo Cabulin ja vuonna 2012 syntyneen Naomi-tyttärensä kanssa.
Vaikka Tarja tunnetaan maailmalla hyvin, hänen tyttärensä Naomi on pysytellyt enimmäkseen poissa julkisuudesta. Toukokuussa Tarja kuitenkin julkaisi äitienpäivän kunniaksi yhteiskuvia tyttärensä kanssa.
Keskiviikkona 26. elokuuta Tarja jakoi seuraajilleen jälleen harvinaista materiaalia perheensä arjesta. Entinen Nightwish-solisti julkaisi Instagramissa kuvia ja videoita hänen ja Naomin patikointiretkeltä Andalusiassa.
– On niin monia kauniita paikkoja tutkittavaksi aivan kulman takana, Tarja intoilee englanniksi.
Videolla Tarja vilkuttaa kallioiden ympäröimän luolan suuaukolla. Kuvien joukosta käy myös ilmi, että äiti ja tytär kävivät uimassa Guadalmina-joessa, joka kulkee alueen jylhien rotkojen ja kanjonien keskellä.
– Oli mukava päästä hetkeksi pois töiden äärestä, Tarja kuvailee.
Suomi kuuluu yhä elämään
Tarja on asunut perheensä kanssa Espanjassa noin kuuden vuoden ajan. Kiteeltä lähtöisin oleva laulaja on aiemmin kertonut, että Suomen ilmasto tuntuu hänestä turhan raskaalta.
Yhteys kotimaahan ei ole kuitenkaan katkennut. Tarja käy Suomessa säännöllisesti, ja ensi helmikuussa hän esiintyy Helsingissä, Tampereella ja Oulussa.
Tarja on myös kertonut puhuvansa tyttärelleen suomea.
Lähde: Seiska
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä