Kuva: Instagram - juhanikoskinen
Veronica Verho kävi Juhanin kanssa vakavan keskustelun – syynä parin vuoden takainen diagnoosi
Radiojuontaja ja somepersoona Veronica Verho, 24, avautuu uusimmassa Poks-podcastissa kollegalleen Sita Salmiselle vakavasta keskustelusta miesystävänsä Juhani Koskisen kanssa. Myös syksyllä kaukosuhteeksi muuttunut parisuhde on tuonut haasteita, sillä Veronica asuu Helsingissä ja Juhani Turussa.
– Me ollaan nyt Juhanin kanssa eletty tosi erilaista arkea. Huomaan ensimmäistä kertaa, että oon kaukosuhteessa. Se on iskenyt vasten kasvoja, koska aloimme seurustelemaan kun kesäloma oli vasta alkamassa ja oltiin silloin kuusi viikkoa melkein koko ajan yhdessä, Veronica kertoo.
Hän sanoo parin puhuvan päivittäin puhelimessa, mutta myöntää arjen stressin vaikuttavan myös puheluihin.
– Jos toisella on joku tosi stressaava kausi, niin ei siinä puhelussakaan ole niin läsnä ja välillä sitä tarvitsee sellaista toisen läsnä olevaa tukea ja kaipaa toista vierelleen, hän myöntää.
Vakava keskustelu
Veronicalla todettiin 20-vuotiaana munasarjojen vajaatoiminta. Hän on käynyt uudelleen läpi lapsettomuusdiagnoosin liittyviä asioita aloitettuaan parisuhteen ja kertoo käyneensä asiasta vakavan keskustelun Juhanin kanssa heti suhteen alkumetreillä.
– Muistan, että meidän suhteen alussa mulla oli taas se sama, että muista, että mä en oo sulle se vauvakone, että se tulee olemaan vaikeaa ja otatko mut tällaisena kuin olen, Veronica kertoo herkistyen.
Juhanin vastaus vaikeaan kysymykseen kuitenkin yllätti Veronican.
– Juhani sanoi mulle ihanasti, että mä aattelin Veronica tosi pitkään, että oon aina yksin. Juhani oli siis ollut tosi pitkään sinkkuna ennen kuin me alettiin seurustelemaan. Hän sanoi, että se, että sain sut mun rinnalle on jo niin iso asia, että jos lapsi tulee, niin se on ihana asia. Mutta jos ei tule, on hän maailman onnellisin siitä, että on saanut mut edes, Veronica kertoo onnellisena.
Loppuelämän päätös
Pari on seurustellut alkukesästä lähtien ja Veronica kertoo podcastissa Sitalle haluavansa elää Juhanin kanssa loppuelämänsä.
– Me käytiin viime viikonloppuna mielenkiintoinen keskustelu siitä, että ollaan päätetty elää yhdessä elämämme loppuun saakka. Puhuttiin asiasta vakavasti, mutta samalla molemmat oli niin onnellisia.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”