
Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta laittavat yhdessä Suomen Kuppilat kuntoon!
Nelosen ja Ruudun uudella Kuppilat kuntoon -kaudella ravintolat saavat tukea ja tuoreita ideoita liiketoimintaan kahden mestarin voimin.
Uudistusta kaipaavat suomalaiskuppilat saavat jälleen uutta tuulta purjeisiin, kun uudistunut Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! karauttaa paikalle, ensimmäistä kertaa kahden keulakuvan taktiikalla.
Suurisydäminen ruoan rakastaja, kokki ja keittiöpäällikkö Pipsa Hurmerinta sekä tarinoinnin erikoisosaaja ja yhden miehen viihdetoimisto Ville Haapasalo pistävät tällä Kuppilat kuntoon -kaudella hynttyyt yhteen ja lähtevät taikomaan menestyskonsepteja ja -reseptejä ravintoloiden avuksi.
Kaksikon työnjako on selvä: Pipsa tarttuu ammattilaisen ottein ongelmiin keittiössä ja Ville antaa erikoisosaamisensa markkinointiin, konseptointiin ja asiakasvirtojen ohjaamiseen pöytien ääreen. Kumpikin haluaa lähestyä ravintoloita lempeällä ja ihmisläheisellä otteella, yrittäjyyttä tukien.
Haapasalo ja Hurmerinta ovat yhtä mieltä siitä, että nykyaikana ravintoloitsijalta vaaditaan hyvän ruoan lisäksi myös taitoa brändätä, somettaa, olla tiiminvetäjä ja talousnero. Se on kova vaatimus kenelle tahansa.
”Kaiken sen pyörityksen keskellä sokeutuu helposti omalle tekemiselleen. Joskus ulkopuolelta tuleva näkee paremmin, missä se toimintaa kannatteleva kirkas ydin on”, kaksikko toteaa.
”Tuntuu hyvältä päästä lyömään viisaat päät yhteen ja luoda hyvää yhdessä. Jos yrittäjä on näistä viime vuosista selvinnyt pinnalla, voi itseään taputtaa olkapäälle, että jotain on tehty oikein”, Pipsa sanoo.
”Tällaisena aikana on yrittäjän aika auttaa yrittäjää. Mulle on tärkeintä, että ketään ei pilkata. Me ollaan yhdessä tässä!”, Ville sanoo.
Ohjelmassa autetaan ravintoloita eri puolilla Suomea saamaan uutta potkua liiketoimintaansa, oli kyseessä sitten innokas aloittelija tai jo vuosikymmeniä tuulisella alalla puurtanut yrittäjä. Ravintola-alan kokeman kurjimuksen jälkeen tarve tuelle on suurempi kuin koskaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen