Kohublondi Susanna Penttilä käynnisti kesäkautensa näyttävällä tempauksella, kun hän esitteli käyttöönsä ottaman niin sanotun bangbussin. Kyseessä on valkoinen Renault-pakettiauto, jonka omistaa autovuokraamo.

Susannan mukaan autossa on tarkoitus kuvata sisältöä hänen OnlyFans-tililleen yhdessä mukaan haluavien nuorten miesten kanssa. Osallistujille on asetettu tietyt ehdot, joista yksi on 18–29 vuoden ikä.

Huomiota herättänyt auto on nähty kesän aikana useiden tapahtumien läheisyydessä. Viikonloppuna Susannan kuvilla teipattu pakettiauto oli poistumassa Tikkurila-festivaalilta, kun poliisi pysäytti sen.

Käyttökielto paljastui

Viihdelehti Seiskan lukijan mukaan ajoneuvo pysäytettiin linja-autopysäkille lauantai-iltana 18. heinäkuuta noin puoli kymmenen aikaan.

– Poliisi jututti kuljettajaa muutaman minuutin ajan, ja matka sai jatkua, Seiskalle kerrotaan.

Traficomin tietojen perusteella pakettiauto oli käyttökiellossa, koska määräaikaiskatsastus oli jäänyt tekemättä. Katsastusaika oli umpeutunut 10. heinäkuuta.

Matka sai jatkua

Seiska tavoitti Susannan kommentoimaan tilannetta.

– Poliisi päästi jatkamaan matkaa, sillä katsastusaika on maanantaina, hän kertoo.

Susanna kiitteli samalla poliisien toimintaa.

– Poliisit olivat ihania ja ymmärtäväisiä, Susanna kiittelee.

Jos auto läpäisee katsastuksen, se jatkaa Susannan mukaan liikenteessä myös tulevien kesätapahtumien yhteydessä.<

Lähde: Seiska

LUE MYÖS: