Wallu Valpio muistelee kokaiinin sävyttämiä bilevuosia: ”Tuli käytyä KRP:n kuulusteluissa Pasilassa”
Poliitikko ja tv-tähti Wallu Valpio, 47, on usein rellestänyt elämänsä kohuotsikoihin. Mika Lätin kirjoittamassa elämäkerrassa Wallu Valpio – Minun tieni (Tammi) Wallu kertoo suorasukaisesti bilehuuruisista ja päihteiden täyttämistä vuosistaan.
Wallu pamahti julkisuuteen vuonna 1995 Radio Cityn juontajana sekä myöhemmin oman ohjelmansa myötä MoonTV:ssä ja esiintyi tv-kameran edessä yleensä kännissä. Kirjassaan hän kertoo avoimesti alkoholin olevan hänelle keino selviytyä raadollisessa mediamaailmassa.
– Minulla on ainakin yksi sydänystävä. Se on alkoholi. Se ei ole koskaan jättänyt minua. Tämä on minun lyhyt elämäni, ja minä käytän alkoholia juuri sen verran kuin itse haluan.
Kirjan mukaan Wallu selviytyi radio- ja tv-lähetyksistä pitkälti alkoholin voimin. Illat ja yöt hän vietti viihteellä vessassa vedetyn ”pulverin” voimin. Sama kaava toistui päivästä toiseen.
Suuren maailman meininkiä
2000-luvun alussa Suomeen rantautui maailmalla jo nähty VIP-meininki. Yökerhojen VIP-tiloissa Suomen julkkiskerma sai sekoilla rauhassa ja kokaiinia vedettiin nenään wc-pöntön kannelta.
– Bilettämisessä oli nurjempikin puoli. Tuli pelättyä huumeista kärähtämistä ja siitä aiheutuvia lööppejä. Sain potkut Radio Helsingistä ja tuli käytyä KRP:n kuulusteluissa Pasilassa, Wallu paljastaa.
Elämäntyylin kuluttama mies alkoi pikkuhiljaa väsyä loputtomaan päihteiden käyttöön ja jorinan marinoimaan olemiseen.
Kun samoissa julkkisporukoissa viihtyvä Jussi Ahde julkaisi vuonna 2002 videon, jossa ”vetää kokaiinia nokkaan” loppuivat porukan yhteiset bileet kuin seinään. Videota seurannut mediamylläkkä ja poliisitutkinta säikäytti julkkisten VIP-bilekollektiivin.
– Kukaan ei enää uskaltanut jutella kenenkään kanssa saati nähdä toisiaan. Ehkäpä oli hyvä niin. Liian monelle olisi voinut käydä vielä huonosti, Wallu pohtii kirjassaan.
Lue myös:
Onnettomuuteen joutunut TIS-Eve julkaisi rajun kuvan vammoistaan – ”En pystynyt edes kävellä”
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta