Yksinäisyys piinaa bachelorette Jennyä – julkaisi tunteikkaan kirjoituksen

Bachelorette ohjelmasta tuttu Jenny Helenius, 36, julkaisi instagramissa kauniin kuvan ja tekstin jossa kertoo yksinäisyydestään korona-arjen keskellä.

– Sinkun sunnuntai voi tuntua hyvin yksinäiseltä, kun sosiaalisia kanssakäymisiä on kehotettu välttämään jo kauan, ravintoloissa ei enää käydä istumassa, kaupassa ei tehdä kuin välttämättömät ostokset, työt on pyydetty tekemään mahdollisuuksien mukaan etänä ja vielä viimeisenä Uusimaa laitettiin kiinni, jossa itse siis asun, Jenny kertoilee.

Hän korostaa tekstissä ymmärtävänsä syyt annettuihin ohjeistuksiin ja pysyttelee monen muun tavoin kotona sekä lenkkeilee ulkona. Hän mainitsee samalla olevansa kaiken aikaa vainoharhainen siitä, että hänellä olisi korona. Jenny kertoo jatkuvan korona-uutisoinnin olevan myös ahdistavaa.

Pariskuntien vitsailu tilanteesta ei naurata

– Pariskunnat vitsailee, että ei muuten pääse omalta puolisoltakaan nyt pakoon ja 24/7 yhdessä olo on aivan kamalaa. Osalle tämä saattaa ihan oikeasti olla shokki ja aiemmin esiin tulleet ongelmat nousevat esiin tai synnyttävät uusia, hän pohtii.

Jenny muistuttaa, että toisaalta yhdessäolo pakottaa myös pureutumaan mahdollisiin ongelmiin ja näin auttaa tekemään töitä hyvän parisuhteen eteen.

– Osalle tämä on kuitenkin vaan hassunhauskaa vitsailua, että oman puolison pärstä ärsyttää. No onhan se ihan hauskaa, mutta voin kertoa, että siinä kohtaa kun tunnet olosi hyvinkin yksinäiseksi ja haluaisit, että vierellä olisi puoliso, jota rutistaa ja rakastaa (ja jolle voisi ulista nämä murheet), niin ei se vitsailu itseasiassa hirveästi nauratakaan. Sitä tuntee olonsa yllättävän yksinäiseksi kun on vaan yksin kotona, hän toteaa haikeana.

Haastaa muistamaan yksinäisiä

Jenny haastaa viestissään kaikki laittamaan viestiä sille ystävälle, jolla ei välttämättä ole ketään jakamassa tätä erikoista aikaa. Samalla hän muistuttaa myös pariskuntia, että tulee vielä se päivä jolloin saa taas omaa aikaa puolisosta.

– Laittakaa se viesti ihan vaan siksi, että se piristää sinua ja ystävääsi ja viestittely on kivaa! Minun oma perhe asuu Naantalissa ja Turussa ja yhtäkkiä heitä tuli ihan mahdoton ikävä. Minä viestittelen tänään heille ja muistutan kuinka rakkaita ovat, Jenny kertoo sydänemojin kera.

Katso Jennyn Instagram julkaisu alta. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

View this post on Instagram

Sinkun sunnuntai voi tuntua hyvin yksinäiseltä, kun sosiaalisia kanssakäymisiä on kehotettu välttämään jo kauan, ravintoloissa ei enää käydä istumassa, kaupassa ei tehdä kuin välttämättömät ostokset, työt on pyydetty tekemään mahdollisuuksien mukaan etänä ja vielä viimeisenä Uusimaa laitettiin kiinni, jossa itse siis asun. Ymmärrän täysin syyt tehdä nämä ja noudatan ohjeita olemalla kotona, lenkkeilemällä ulkona ja olemalla kaiken aikaa vainoharhainen siitä, että minulla on varmasti korona. Mutta aion silti hetken ulista ja olla surullinen, anteeksi 🥺Joka puolella uutisoidaan vain tämän ja edellisten päivien ikäviä korona-uutisia ja ne ovat melko ahdistavia. Ikäviltä uutisilta ei pääse pakoon. Pariskunnat vitsailee, että ei muuten pääse omalta puolisoltakaan nyt pakoon ja 24/7 yhdessä olo on aivan kamalaa. Osalle tämä saattaa ihan oikeasti olla shokki ja aiemmin esiin tulleet ongelmat nousevat esiin tai synnyttävät uusia. Mutta yhdessäolo toisaalta pakottaa pureutumaan niihin ongelmiin ja ehkä auttaa tekemään töitä hyvän parisuhteen eteen. Ei se aina ole yhtä juhlaa ei ja joskus asiat ei kenties suju lainkaan, mutta on sekin hyvä todeta, jos halutaan ja olisi parempi lähteä eri suuntiin elämässä. Osalle tämä on kuitenkin vaan hassunhauskaa vitsailua, että oman puolison pärstä ärsyttää. No onhan se ihan hauskaa, mutta voin kertoa, että siinä kohtaa kun tunnet olosi hyvinkin yksinäiseksi ja haluaisit, että vierellä olisi puoliso, jota rutistaa ja rakastaa (ja jolle voisi ulista nämä murheet), niin ei se vitsailu itseasiassa hirveästi nauratakaan. Sitä tuntee olonsa yllättävän yksinäiseksi kun on vaan yksin kotona. Siispä haastankin kaikki laittamaan viesti sille ystävälle, jolla ei välttämättä ole seuraa jakamassa tätä erikoista aikaa, että hän on tärkeä ja muistuttakaa myös niitä pariskuntia, että se päivä tulee jolloin saa taas omaa aikaa puolisosta 😉 Laittakaa se viesti ihan vaan siksi, että se piristää sinua ja ystävääsi ja viestittely on kivaa! Minun oma perhe asuu Naantalissa ja Turussa ja yhtäkkiä heitä tuli ihan mahdoton ikävä. Minä viestittelen tänään heille ja muistutan kuinka rakkaita ovat 🖤 Pus! #staysafe #stayhome #tbpicture 📸: @eskokoo

A post shared by Jenny Helenius (@jennyaurajoella) on

Kuva: Instagram


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.