Lehdet varisevat alas, linnut liikkuvat etelään ja muutoksen tuulet puhaltavat muutenkin. Jättiuutinenkin pamahti tiskiin, kun Superpesis ja Unibetin emoyhtiö solmivat monivuotisen pääyhteistyökumppanuuden.

Sopimus on määrätty alkamaan heinäkuussa 2027, eli heti kun Suomen uusi lisenssijärjestelmä virallisesti pyörähtää käyntiin. Allekirjoittanut ei ole mikään pesäpallon suurkuluttaja, mutta tällaiset uutiset ovat silti todella mukavia.

Tämäkin suosittu urheilulaji saa vihdoin sitä rahaa, mikä siltä on pitkään puuttunut. Pesäpallon ja ulkomaisen rahapeliyhtiön sopimus on kokoluokaltaan ja kattavuudeltaan laajin suomalaisessa joukkueurheilussa koskaan solmittu kumppanuus. Mutu sanoo, että tämän myötä nähdään kunnon buumi ja koko lajin renessanssi.

Tämä herättää tietysti muutamia kysymyksiä siitä, kuinka pienillä hiluilla esimerkiksi jalkapallon puolella liigajoukkueet ovat tähän asti joutuneet kulkemaan rinta rinnan Veikkauksen kanssa. Onko se ollut maailman halvin pitkäkestoinen pääsponsoridiili?

Maailman isoin laji ansaitsee parempaa. Onneksi uudet kansainväliset tuulet tulevat muuttamaan tämänkin kuvion ensi vuonna, kun kotimaiset futiskentät saavat aivan eriluokan rahoitusta ja ehkäpä futiksen taso muuttuu samalla paremmaksi.

Mutta urheilun sponsoroinnit sikseen, sillä koleat syysillat suorastaan huutavat kunnon viihdettä. Pelivalmistajat ovat puskeneet markkinoille kaksi sellaista peliautomaattia, että oksat pois.

Money Train 5 (Relax Gaming) – Viimeinen rykäys dystopian ytimessä

Kyllä, uusi Money Train on täällä! Joko nyt nähdään viimeinen rykäys hirmuisen dystopian ytimessä?

Relax Gaming ilmoitti pari vuotta sitten kovaäänisesti, että Money Train 4 olisi pelisarjan ehdoton ja viimeinen päätepysäkki. Toisin kuitenkin kävi, mikä ei kasinopelien maailmassa tule kenellekään suurena yllätyksenä.

Money Train -sarja on Relax Gamingin heittämällä merkittävin pelisarja. Massijuna on painava todiste siitä, että studiolla on edelleen kiinnostusta tehdä muutakin kuin Dream Drop -jackpotsysteemiin kytkettyjä vanhojen hittien kopioita ja mitäänsanomattomia uutuuksia, joissa kaikki hienous liittyy vain sen maksimissaan kahden miljoonan euron suuruisen megajackpotin kyttäämiseen.

Sykähdyttävä pelisarja on liikkunut ehdasta länkkäristä steampunkin kautta avaruuteen, mutta nyt juna palaa takaisin maapallolle. Ilmastonmuutos ja ihmisten hulluus on tehnyt tehtävänsä, sillä nyt sukelletaan dystopiseen, savun ja romun täyttämään tulevaisuuteen.

Visuaalinen ilme ja äänimaailma ovat tuttua, ensiluokkaista tykitystä, joka luo täydellisiä jännitysmomentteja. Money Train vitonen ei todellakaan ole mikään pelkkä nostalgian varaan rakennettu vanhan suora kopio, vaan peli tuntuu jopa yllättävän tuoreelta.

Pelin ikoninen Hold ’n’ win -bonuspeli on kokenut suuren ja kiehtovan muutoksen. Nelosversiossa erilaisia tehostajasymboleita eli enhancereita oli suorastaan tolkuton määrä, mikä teki pelistä ajoittain turhan sekavan. Vitonen on rakennettu paljon fiksummin, sillä homma etenee nyt asemalta toiselle. Pelialue liikkuu oikealta vasemmalle sitä mukaa, kun rullille pamahtaa liikkumiseen vaadittavia lippusymboleita. Erikoissymbolit, kuten kertoimia jakavat Payerit tai ne kaikkein halutuimmat Persistent-versiot, jotka tekevät toimintonsa joka ikisellä kierroksella, lukittuvat auki vasta tietyillä asemilla.

Esimerkiksi asemalla 15 mukaan astuvat kokonaan uudet tehostajat, kuten kertoimia moninkertaistava Bomber sekä Pyromancer, joka muuttaa tavalliset symbolit pysyviksi persistent-versioiksi.

Relax on tällä kertaa hieman jarrutellut maksimivoittojen hullua kilpajuoksua. Tarjolla on silti huikea 100 000 kertainen panosvoiton mahdollisuus Ultra-tilassa ja 50 000 kertainen panosvoitto Standard-tilassa.

Peruspelin junassa ei tarvitse puksuttaa, jos pinkkaa löytyy. Bonuspelin voi ostaa suoraan useassa eri koossa, aina perinteisestä 100-kertaisesta maksusta jopa 2 000-kertaiseen Ultra Super -bonukseen asti, jossa peli alkaa suoraan asemalta numero 15, jossa ne parhaat tehostajat ovat valmiina tulitukseen. Tässä junassa on sellaista kyytiä tarjolla, ettei kyydistä halua jäädä pois!

Extra Chilli More Chilli (Big Time Gaming) – Tulista pataa kertoimien ystäville

Alkuperäinen Extra Chilli vuodelta 2018 kuuluu heittämällä allekirjoittaneen kaikkien aikojen Top 5 -suosikkilistalle. Meksikolaiset markkinat on peliteemojen todellisia helmiä.

Megaways-mekaniikan isä Big Time Gaming on nyt päättänyt pölyttää tämän klassikon ja tuonut markkinoille modernisoidun jatko-osan Extra Chilli More Chilli. Peli onnistuu tehtävässään yllättävän hyvin, vaikka se käyttääkin nykytrendien mukaista monen padan keräyssysteemiä. Nyt ei kuitenkaan puhuta missään mikrossa lämmitetystä burritosta!

Visuaalisesti liikutaan tutuilla vesillä iloisen eläväisen meksikolaisen torin hulinassa, jossa valkosipulit ja chilit roikkuvat kärryissä. Grafiikka on säilytetty hauskalla tavalla alkuperäisen valokuvamaisena, ja energinen musiikki vetää heti mukaansa kemuihin.

More Chilli on perinteinen Megaways-kolikkopeli, jossa on parhaimmillaan 117 649 voittotapaa ja putoavat symbolit. Suurin muutos ovat rullien yläpuolella porisevat neljä pataa, jotka tuovat peliin uudenlaista mystiikkaa.

Pelin varsinainen juju piilee noissa kattiloissa, sillä peruspelissä mikä tahansa pyöräytys voi käynnistää Chilli Bonus -uudelleenpyöräytyksen, joka aktivoi yhden neljästä erikoistoiminnosta.

Tarjolla on muun muassa tuplakertoimia, ylimääräisiä wildeja tai taatusti suurempia voittotapoja. Ilmaiskierroksilla homma muuttuu todella tuliseksi, sillä rajattomasti kasvavan voittokertoimen lisäksi kattilabonukset voivat lukkiutua päälle koko bonuspelin ajaksi.

Potentiaali on nostettu hienosti nykypäivän vaatimuksiin, ja slotti tarjoaa jopa 30 000 x panos -maksimivoiton. Ovi suuriin rahoihin aukeaa silloin, kun onnistuu nappaamaan useamman kattilan edut samaan aikaan ilmaiskierrosten nousevan kertoimen kaveriksi. Alkuperäisen pelin ystäville tämä on erittäin maistuva ja viihdyttävä päivitys, joka ei riko vanhaa hyvää reseptiä.

Tässäpä tämä raportti tällä kertaa. Allekirjoittanut pakkaa nyt kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtee saman tien Nepaliin vaeltamaan. Siellä ei peliautomaatteja pyöritellä, eikä matkapuhelinverkostakaan ole luultavasti tietoa kuukauteen. Elämässä on välillä hyvä tehdä sopivan repäiseviä irtiottoja, ja siirtää itsensä tietoisesti pois jatkuvasta uutistulvasta sekä kuvaruutujen tuijottamisesta.

Kuumia kolikkopelejä, kasinomaailman tuoreimpia uutisia ja mehukkaita kohuja palataan puimaan taas marraskuun puolella uudella tarmolla. Syysterveiset täältä suunnalta kaikille sitten vaan. Pelatkaa ihmeessä vastuullisesti, ja onnea sekä menestystä peleihin tai pelaamattomuuteen jokaiseen ilmansuuntaan!

Joel Karhu

PS. vastaan sisällöstä Kasinoranking.comissa. KasinoRanking on aina ajan tasalla oleva kasinovertailusivusto. Sieltä löydät parhaat ilmaiskierrokset, bonukset ja arvostelut.

LUE MYÖS: