
Altia vahvistaa viiniliiketoimintaansa
Altian vahvistettu viinitiimi tekee kunnianhimoisesti työtä vastatakseen kuluttajien, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kasvaviin odotuksiin. Ruotsalainen Master of Wines, Madeleine Stenwreth, toimii tiiviissä yhteistyössä viinitiimin kanssa. Yritys on keskittänyt viinituotantonsa Rajamäen tehtaalleen, jonka joustava tekniikka mahdollistaa erilaiset pakkaustavat tulevaisuuden tarpeisiin. Työn tuloksena Altia tuo markkinoille monia uusia, mielenkiintoisia viinejä eri hintaryhmiin ja pakkaustapoihin ja uudistaa useiden jo myynnissä olevien viinien pakkaukset.
Altia kuuluu Suomen johtaviin viinitaloihin noin 25 prosentin markkinaosuudellaan. Viineistä noin puolet on sen tytäryhtiöiden maahantuomia ja puolet yrityksen omia merkkejä. Omista viinimerkeistä monet, esimerkiksi El Tiempo, St. Elmo Village, Caballo de Mendoza, Luna Negra ja Ballet Brut ovat kansansuosikkeja, joilla on pitkä historia markkinoilla ja hyvä hinta-laatusuhde.
Altialla on pitkä kokemus viinien pakkaamisesta. Unkarilaista Magyar Feher Bor –valkoviiniä on myyty Suomessa noin 100 miljoonaa litraa vuodesta 1935 alkaen. Viinibrändi viettää siis 80-vuotispäiväänsä ensi vuonna.
Viinien pullotus ja pakkaus keskitetään Rajamäen tehtaalle
Altia keskitti viiniensä pullottamisen ja pakkaamisen tammikuusta 2014 alkaen Rajamäen tehtaalleen, jossa viinien ja glögien osuus tuotannosta on noin 30 prosenttia. Rajamäen tehtaan vuosittainen viinivolyymi on noin 20 miljoonaa litraa, josta noin 70 % pakataan hanapakkausiin, 24 % lasipulloihin ja 6 % kierrätysmuovisiin PET-pulloihin. Joustava tekniikka mahdollistaa erilaiset pakkaustavat myös tulevaisuuden tarpeisiin. Suurin osa Rajamäellä pakattavista viineistä viedään Ruotsiin, jossa Altian viinibrändeistä ylivoimaisesti suosituin on Chill Out.
Rajamäellä viinin alkuperäiset ominaisuudet säilytetään kuluttajan lasiin asti ensiluokkaisella tekniikalla ja pakkausmateriaaleilla, suojaamalla viini hapettumiselta, tiukalla laadunvalvonnalla ja korkeatasoisella viiniosaamisella. Vuosittain otettavien laatuanalyysien kokonaismäärä on noin 15 000, ja toukokuun lopussa valmistuva viinilaboratorio tarjoaa tähän työhön entistä paremmat edellytykset.
Yhteistyötä kansainvälisten viiniasiantuntijoiden kanssa
Altian ammattilaiset kehittävät viiniosaamistaan jatkuvasti. Hedelmällinen yhteistyö kansainvälisen viiniasiantuntijan Jacques Lurtonin kanssa on jatkunut vuosia. Ruotsalainen Master of Wine, Madeleine Stenwreth tekee myös tiivistä yhteistyötä Altian viinitiimin kanssa. Altian Wine Quality Masterina toimii Juha Kahima, jolla on 25 vuoden kokemus alkoholijuomien laadunvalvonnasta ja Wine Cellar Supervisorina Kari Sahlman, jolla on takanaan 40 vuoden kokemus. Myös viinien ostajat ovat pitkän linjan ammattilaisia, jotka toimivat tiiviissä yhteistyössä viinintekijöiden kanssa. Altian viiniosaamista arvostavat myös muut viinialan toimijat, joille Altia tarjoaa pakkauspalveluitaan. Esimerkiksi Constellation Wines valitsi Altian Rajamäen tehtaan Euroopan pakkauskumppanikseen.
Vaikka suurin osa Suomessa ostetusta viinistä kuuluu halvimpiin hintaluokkiin, kuluttajat ovat uteliaita ja kokeilunhaluisia ja kulutus on vähitellen siirtymässä kalliimpiin viineihin. Altia vastaa muuttuvaan kuluttajakysyntään tuomalla Alkon valikoimiin maalis-syyskuussa 2014 kaikkiaan kahdeksan viiniuutuutta eri hintaryhmiin – niin pulloja, hanapakkauksia kuin viinipussejakin. Myös useiden jo myynnissä olevien tuotteiden pakkaukset uudistetaan.
Altian kaikki miedot tuotteet löydät Viinimaa.fi-palvelusta: www.viinimaa.fi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen