
Elokuva-arvio: Halloween (Blu-ray)
Vuonna 1978 ensi-iltansa saanut Halloween – naamioiden yö oli valtava menestys niin tarinan kuin uudenlaisen tyylinsäkin puolesta. Suositusta kauhusarjasta on tehty monta jatko-osia, mutta uusin versio unohtaa muut ja jatkaa tarinaa alkuperäisestä.
John Carpenterin ohjaama ensimmäinen Halloween-elokuva esitteli elokuvamaailman yhdeksi kuuluisimmaksi hahmoksi nousseen Michael Myersin, joka tappoi 6-vuotiaana sisarensa ja suljettiin sen jälkeen laitokseen. Elokuvassa Myers pakenee ja alkaa murhata ihmisiä valtavalla veitsellä halloween-juhlien aikaan. Hänelle kuitenkin panee kampoihin nuori lastenhoitaja, Jamie Lee Curtisin esittämä Laurie Strode. Elokuvan lopussa näytti, että Myers lopultakin kuoli, mutta miehen uskomaton kyky ”herätä kuolleista” mullisti koko kauhuelokuvagenren.
Uudessa Halloweenissa alkuperäisistä tapahtumista on kulunut 40 vuotta. Myers joutui verilöylynsä jälkeen mielisairaalaan, jossa hän on vieläkin. Laurie Strode puolestaan on elänyt sillä aikaa koko elämänsä valmistellen itseään, tytärtään ja tyttären tytärtään tuleviin koitoksiin, koska hän uskoo, että Myers vielä jossain vaiheessa pääsee jälleen pakoon. Ja niin tietenkin käykin, kun Myersia ollaan siirtämässä toiseen laitokseen.
Uudessa David Gordon Greenin ohjaamassa elokuvassa kunnioitetaan ensimmäistä sekä juonen että henkilöhahmojen muodossa, mutta tällä kertaa jotkut tapahtumat etenevätkin päinvastoin kuin alkuperäisessä tarinassa.
Pikkukaupungin asukkaat ja Myersia haastattelemaan tulleet reportterit ovat täysin avuttomia brutaalin väkivallan kohteina, mutta Stroden suvun naiset ovatkin toista maata. Myers käy tutulla äänettömällä määrätietoisuudellaan hyvin valmistautuneen Strode-mummon kimppuun, joten miten eppisessä ja veriseksi muodostuvassa kohtaamisessa tulee käymään?
Kiinnostavana yksityiskohtana kerrottakoon, että hyytävän Halloween-teemamusiikin säveltänyt John Carpenter on luonut sen uudelleen erittäin toimivalla tavalla tähän elokuvaan poikansa Cody Carpenterin ja Daniel Daviesin kanssa.
Uusi Halloween-elokuva on jakanut mielipiteitä. Siitä on pidetty paljon, mutta sitä on myös arvosteltu yllättämättömyydestä. Jaloillaan äänestäneet elokuvakävijät ovat kuitenkin osoittaneet, että kyseessä ei ole missään mittasuhteessa pannukakku. 10 miljoonan dollarin budjetilla tehty elokuva on takonut lippukassoilla 252,9 miljoonaa dollaria.
Riippumatta tämän elokuvan loppuratkaisusta, sen tuottamat lipputulot todennäköisesti takaavat, että se tuskin jää siltikään viimeiseksi Halloween-elokuvaksi.
Julkaisupäivämäärä: 11.3.
Lajityyppi: Kauhu
Kesto: 1 h 46 min
Tuotantovuosi: 2018
Ikäraja: 16
Formaatit: UHD, Blu-ray, DVD
Lisämateriaalia:
Back in Haddonfield: Making Halloween, The Original Scream Queen, The Sound of Fear, Journey of the Mask, The Legacy of Halloween
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen