Kuva: Youtube
IL: Jasper Pääkkönen paljastaa roolinsa Spike Leen elokuvassa – näyttelee kiroilevaa suomalaishahmoa
Pääkkönen esittää elokuvassa suomalaista Seppoa.
Näyttelijä Jasper Pääkkönen, 39, esittää Spike Leen uudessa Da 5 Bloods elokuvassa suomalaista Seppoa ja pääsee kiroilemaan suomeksi.
– Se ei ole mikään iso juttu, vaikka ymmärrän, että juuri tuollainen kiinnostaa meitä suomalaisia, Pääkkönen kertoo Iltalehdelle.
Spike Lee halusi elokuvaan suomalaisen hahmon ja pyysi Pääkköstä listaamaan suomalaisia miehen nimiä.
– Hän oli tavannut isäni Sepon aikaisemmin Suomessa ja tuo nimi pisti listalta esiin.
Kuvaukset Thaimaassa
Pääkkönen vietti kuusi viikkoa kuvauksissa Thaimaassa ja kertoo porukan hitsautuneen hyvin yhteen. Da 5 Bloods kertoo Vietnamin sodan tummaihoisista veteraaneista ja heidän kultaharkkojen etsinnästään viidakossa.
Pääkkönen kertoo uuden elokuvan olevan kantaaottavampi kuin Leen edellinen elokuva BlaccKkKlansman.
– Spike on ihmisoikeusaktivisti henkeen ja vereen. Hänelle rotujen välinen epätasapaino ja syrjintä on ollut aina se juttu jota vastaan taistella, hän kuvailee.
Pääkkösen mukaan suomalaisessa elokuvateollisuudessa ollaan kansainvälisen ison läpimurron ovella.
– Suomalaiset elokuvantekijät eivät vielä ole tehneet kansainvälistä läpimurtoa isoilla estradeilla. Sen aika on kuitenkin todella pian ja vain ajan kysymys. Olemme jo saaneet jalkaa oven väliin. Uskon, että kohta se läpimurto tapahtuu ja riemun aiheet tulevat olemaan isompia.
Katso myös Da 5 Bloods traileri.
Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Martina Aitolehti: konkurssi!
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Kruununprinssi Haakonilta ja Mette-Maritilta vihdoin ilouutinen