
Johanna Tukiaisen paljastuskirjasta elokuva?
Johanna Tukiaisen elämästä kertova kohukirja Koko kansan Johanna – Paljastuksia kulissien takaa näyttää muuntuvan pian elokuvaksi.
Kirja nostatti kohua jo ennen julkaisuaan, kun Tukiaisen siskokset ilmoittivat tekevänsä siitä rikosilmoituksen ennen kuin olivat lukeneet siitä riviäkään.
Kirjassa annetaan Johannan omalle värikkäälle kommentoinnille uudenlainen näkökulma. Tapahtumista kerrotaan Johannan omien kirjoitusten lisäksi yhteistyökumppaneiden, ystävien, sekä ex-aviomiehen haastattelujen pohjalta. Kirjan sivuilla mm. käydään hyvin värikkäällä keikkakiertueella, kurkataan avioelämän vaikeuksiin ja paljastetaan hyvin rankkojakin tapahtumia. Väkivaltaa, päihteitä, seksiä, prostituutiota, vainoamista ja uhkailuja, outoja perhekuvioita, unelmia, riitoja, rahasotkuja, sekä sitä kuuluisaa glamouria.
Suunnitteilla oleva elokuva siirtää kohukirjan värikkäät tapahtumat valkokankaalle. Kirjan kustantajan Suomen Metrotuotannon toimitusjohtaja Marko Haapahuhta vahvistaa elokuvahankkeen.
– Eräs tuotantoyhtiö on ollut yhteydessä meihin kirjan elokuvaoikeuksista ja tahtotila elokuvan tekemiseen tuntuu olevan kova, Haapahuhta sanoo.
– Matti-elokuva oli mielestäni viihdyttävä kuvaus Matti Nykäsen elämästä ja uskon että Johanna Tukiaisen värikkäät vaiheet ovat vähintään yhtä kiinnostavia myös elokuvallisesti. Meille on jo väläytelty muutamia loistavia näyttelijävaihtoehtoja, enkä epäile hetkeäkään etteikö elokuvasta tulisi suuri hitti, Haapahuhta hehkuttaa.
Jos haluat lukea mihin tapahtumiin elokuva tulee pohjautumaan, tilaa Koko kansan Johanna – Paljastuksia kulissien takaa TÄÄLTÄ.
[button1 url=https://metropoli.dev.kingmuffin.com/kilpailut/saanan-ja-kirsikan-kanssa-liukkaille-levin-rinteille]VOITA MATKA LEVILLE SAANAN JA KIRSIKAN KANSSA![/button1]
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen