Näyttelijät porautuivat rooleihinsa täysillä – panivat leffassa oikeasti!
Alastomuutta on nähty elokuvissa jo yli 100 vuoden ajan. Ensimmäinen nakuilu tiettävästi tapahtui vuonna 1899 mykkäelokuvassa Le Coucher de la Mariee, jossa Louise Willy riisui vaatteensa kylpyhuoneessa striptease-tyyliin.
Myöhemmin alastomuus ja seksi kiellettiin valkokankailta, vaikkakin monissa elokuvissa koeteltiin sensuurin rajoja. 1970-luvulla yhdysvaltojen elokuvasensuuri koki kovia, kun elokuvassa Syväkurkku esitettiin oraaliseksiä. Seksiä sisältäneissä elokuvissa otettiinkin käyttöön uudenlaiset ikärajat, joissa pornografia merkittiin kolmella x:kirjaimella.
Seksiakteja on simuloitu elokuvissa vuosikymmeniä, näyttäen paljasta pintaa enemmän tai vähemmän. Viime vuosina kuitenkin myös ns. suuren yleisön elokuvissa on alettu nähdä hyvin rohkeita seksikohtauksia, joista jotkut ovat olleetkin täysin aitoja.
Koska elokuvissa käytetään sijaisnäyttelijöitä ja trikkejä, täyttä varmuutta aktin aitoudesta ei välttämättä itse elokuvasta saa, mutta kuvauspaikalla olleilta sekä näyttelijöiltä itseltään on saatu tietoja, joiden pohjalta tiedetään monia pareja, jotka tekivät ”sen” oikeasti.
Aitoa seksiä on tapahtunut mm. John Watersin ja Lars Von Trierin elokuvissa. Alla olevalla videolla esitellään suurimpia Hollywood-tähtiä, joiden sanotaan paneutuneen rooleihinsa pintaa syvemmälle.
Mukana videolla ovat Halle Berry, Billy Bob Thornton, Shia LaBeouf, Evan Rachel Wood, Marilyn Manson, sekä monet muut tähdet.
https://youtu.be/sL_mSRwFuQo
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti