Susilauma palaa Las Vegasiin elokuvassa Kauhea kankkunen 3
Elokuvassa Kauhea kankkunen 3 saamme jälleen seurata Philin, Stun, Dougin ja Alanin toilailuja. Tällä kertaa ryhmä johdattaa meidät vaiheikkaalle matkalle läpi Meksikon. Lopulta matka päättyy sinne, mistä kaikki kerran alkoi: Las Vegasiin. Kauhea kankkunen 3 ilmestyy 2. lokakuuta Blu-Ray™-, DVD- ja On Demand -versiona.
On kulunut kaksi vuotta siitä, kun miehet joutuivat huumekauppiaiden ajojahdin kohteeksi Bangkokissa. Phil (Bradley Cooper), Stu (Ed Helms) ja Doug (Justin Bartha) viettävät nyt rauhallista elämää ja ovat alkaneet palautua viime vuosien seikkailuista. Yksi lauman jäsen ei kuitenkaan ole tyytyväinen elämäänsä. Alan (Zach Galifianakis) on edelleen sitä mieltä, että elämältä puuttuu suunta. Kun hän vielä lopettaa rauhoittavan lääkityksen, sekä järki että arvostelukyky sumenevat.
Kauhea kankkunen -elokuvat ovat tuottaneet yli 900 miljoonaa euroa elokuvateattereissa. Menestys on jatkunut myös digitaalisissa versioissa, ja Kauhea kankkunen 2 on Pohjoismaiden suurimpia On Demand -elokuvia.
Koko Kauhea kankkunen -trilogia yksissä kansissa
2. lokakuuta julkaistaan myös koko Kauhea kankkunen -trilogia kokoelmana yksissä kansissa. Kokoelma sisältää ryhmän mielettömän Las Vegas -yön elokuvassa Kauhea kankkunen 1 , uskomattoman Bangkokin-matkan elokuvassa Kauhea kankkunen 2 ja lopuksi matkan Meksikoon elokuvassa Kauhea kankkunen 3 . Lisäksi kokoelma sisältää dokumenttielokuvan.
Uusi parannettu digitaalikopio
Kauhea kankkunen 3 -elokuvan ja Kauhea kankkunen -trilogian Blu-ray™- ja DVD-versiot sisältävät uuden parannetun digitaalikopion, joka mahdollistaa elokuvan lataamisen tai suoratoiston suoraan tietokoneella tai mobiililaitteissa, kuten älypuhelimissa ja tableteissa. Digitaalinen kopio tallennetaan käyttäjän omaan Flixster-kirjastoon.
Suomenkielinen nimi: Kauhea kankkunen 3
Julkaisu: 2. lokakuuta
Ohjaaja: Todd Phillips
Näyttelijät: Bradley Cooper, Ed Helms, Zach Galifianakis, Ken Jeong, Heather Graham, Justin Bartha, John Goodman
Käsikirjoittajat: Todd Phillips ja Craig Mazin
Tuottajat: Todd Phillips, Dan Goldberg
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä oire paljasti Tuukka Temoselle, ettei kaikki ollut Olga-vaimolla kunnossa
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Tämä oire paljasti Tuukka Temoselle, ettei kaikki ollut Olga-vaimolla kunnossa
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”