Kuva: Instagram @tomcruise
Tom Cruise haluaa rakentaa koronavapaan kylän – kiirehtii jatkamaan elokuvan kuvauksia
Cruise kaavailee uudenlaista koronavapaata kylää jotta Mission: Impossible 7 -elokuvan kuvauksia voitaisiin jatkaa.
Konkarinäyttelijä Tom Cruisella, 57, on suuret suunnitelmat. Miehellä on kiire päästä jatkamaan Mission: Impossible 7 -elokuvan kuvauksia vallitsevasta koronatilanteesta huolimatta. Elokuvan julkaisu on siirretty vuoden 2021 heinäkuulta saman vuoden marraskuuhun, uutisoi Daily Mail.
Cruisen idea on rakentaa koronavapaa kylä hylättyyn ilmavoimien kohteeseen Englannin Oxfordhiressä. Kylä koostuisi asuntoautoista ja näin näyttelijät voisivat työskennellä turvallisesti, ilman pelkoa tartunnasta. Normaalioloissa näyttelijät asuisivat hotelleissa.
Elokuvan apulaisohjaaja Tommy Gormley toivoo, että kuvauksia voitaisiin jatkaa jo syksyllä. Toivelistalla on myös vierailla kaikissa niissä maissa joissa kuvauksia oli alunperin tarkoitus suorittaa.
Elokuvaa kuvattiin parhaillaan Venetsiassa, kun koronapandemian vuoksi ne jouduttiin keskeyttämään.
– Tavoitteemme on saada kuvaukset päätökseen vuoden 2021 toukokuun loppuun mennessä, Gormley kertoo.
Hän uskoo tämän olevan täysin mahdollista mutta korostaa, että kuvaukset on järjestettävä mahdollisimman turvallisesti.
Lue miten Suomen oma Renny Harlin järjestää pian alkavat Luokkakokous 3 -elokuvan kuvaukset turvallisesti.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”