Uuden Bond-elokuvan tunnuskappale julkaistu – herkkä video!
Uuden Bond-elokuvan, 007 SPECTRE, tunnusbiisi on julkaistu. ”Writing’s On The Wall” -kappaleen esittää Grammy-voittaja Sam Smith.
Sam Smith on säveltänyt kappaleen yhdessä toisen Grammy-voittajan, Jimmy Napesin kanssa. ”Writing’s On The Wall” on ensimmäinen vuoden 1965 jälkeen tehty Bond-teema, jonka esittää brittiläinen miesartisti. Sam Smith nousi julkisuuteen lukuisia palkintoja keränneellä debyytti-albumillaan In the Lonely Hour.
– Tämä on yksi urani kohokohdista. Minulla on kunnia vihdoin julkistaa, että laulan seuraavan Bond-elokuvan tunnusbiisin. Olen niin innoissani, että saan olla osa tätä brittiläistä, ikonista elokuvaperintöä ja liittyä uskomattomaan artistien joukkoon, joiden joukossa on musiikillisia esikuviani. Toivon, että tulette nauttimaan laulusta yhtä paljon kun minä nautin sen tekemisestä, Sam Smith kommentoi.
– Sam ja Jimmy ovat kirjoittaneet mitä inspiroivimman kappaleen 007 Spectre -elokuvaan ja Samin poikkeuksellisen tulkinnan myötä ”Writing’s On The Wall” noussee yhdeksi kaikkien aikojen hienoimmista Bond-tunnuksista, 007 Spectre -elokuvan tuottajat Michael G. Wilson ja Barbara Broccoli kommentoivat tunnusbiisin esittäjän valintaa.
007 Spectre saa Suomessa ensi-iltansa 30.10.2015
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin söpöissä tunnelmissa – ”Vilkuilivat hieman ympärilleen”
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Pyhimyksen syöksykierteelle ei näy loppua – ei tullut omaan oikeudenkäyntiinsä