Helsinkiläinen pubi valittiin maailman neljänneksi parhaaksi
1 EUROLLA MANCHESTER CITYN MATSIIN!
17. maaliskuuta vietetään vuosittain Irlannin kansallispäivää, eli Pyhän Patrickin päivää (Saint Patrick’s Day). Perinteistä juhlaa juhlitaan railakkaasti eri puolilla maailmaa, varsinkin irkkupubeissa. Irlantilaisyhteisöt ja -juhlat ovat erityisen tunnettuja etenkin Yhdysvalloissa, jossa esimerkiksi Chicagon läpi virtaava joki värjätään vihreäksi Pyhän Patrickin päivänä.
Matkailusivusto Grub or Pub valitsi tulevan juhlapäivän kunniaksi maailman 21 parasta irkkupubia, ja listan neljäntenä komeilee helsinkiläinen Molly Malone’s (kuvassa yläpuolella).
Helsinkiläisen pubin pääsy maailman parhaiden listalle on ylipäätään kunnioitettava saavutus, mutta erityisen huomionarvoiseksi listalle pääsyn tekee se, että Molly Malone’s on koko listan paras Irlannin ja Britteinsaarten ulkopuolella sijaitseva irkkupubi!
Maailman parhaaksi irkkupubiksi valittiin Dublinissa sijaitseva The Palace Bar. Toiseksi paras on Irlannin Corkissa sijaitseva
Sin é. Kolmantena ja samalla ensimmäisenä Irlannin ulkopuolella sijaitsevana pubina listalla on lontoolainen Auld Shillelagh. Helsinki nappasi neljännen sijan Tukholman ja New Yorkin nenän edestä.
Onnea maailman neljänneksi parhaan irkkupubin Molly Malone’sin iloiselle väelle ja asiakkaille!
Alla maailman 10 parasta irkkupubia.
1. The Palace Bar (Dublin, Irlanti)

2. Sin é (Cork, Irlanti)

3. Auld Shillelagh (Lontoo, Englanti)

4. Molly Malone’s Irish Bar (Helsinki, Suomi)

5. The Dubliner (Tukholma, Ruotsi)

6. The Four-Faced Liar (New York, USA)

7. McCarthy’s Irish Pub (Sofia, Bulgaria)

8. The James Joyce (Praha, Tšekki)

9. Flanagan’s (Wien, Itävalta)

10. The Globe Irish Pub (Kööpenhamina, Tanska)

Lähde ja kuvat: Grub or Pub
Artikkelikuva: Imgur
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn