Jättimäinen pop up -huvipuisto avautuu tapaninpäivänä Helsingin Messukeskuksessa
Kinkun sulattelu sujuu tänä jouluna tavallista hauskemmalla tavalla, kun Suomen Suurin Sisähuvipuisto avaa ovensa tapaninpäivänä Helsingin Messukeskuksessa.
Sisähuvipuisto tarjoaa liikkumisen riemua ja monipuolista tekemistä niin lapsille kuin aikuisillekin. Uutuutena halleihin avataan myös reilunkokoinen sisäluistelukenttä.
Suomen Suurin Sisähuvipuisto on avoinna kahden viikon ajan 26.12.2017 – 7.1.2018 Messukeskuksen halleissa Pasilassa. Sisähuvipuisto on jaettu teemoittain neljään alueeseen: SporttiAlueeseen, PeliAlueeseen, PomppulinnaTaivaaseen sekä perheen pienimmille varattuun TaaperoAlueeseen.
SporttiAlueella voi testata taitojaan eri lajeissa palloilusta benjijuoksuun ja kuplafutiksesta sumoon. Jättikokoisiin halleihin mahtuu myös kuplafutisareena ja sählykenttä. Odotettu uutuus on hallitiloihin avattava luistelukenttä, jossa luistelusää on aina hyvä, olipa ulkona paukkuva pakkanen tai vesikeli.
PeliAlueella sulatellaan kinkkua pöytälätkän, ilmakiekon, nopeus- ja voimatestien ja muiden hauskojen pelien parissa.

Jo viime vuodesta tuttu PomppulinnaTaivas puolestaan tuo kävijöiden iloksi kymmenittäin erilaisia pomppulinnoja. Kokeiltavana on muun muassa puhallettavia linnoja, seikkailuratoja, eläinpomppuja, liukumäkiä, merimaailma, viidakkoaiheisia linnoja, autorata ja huimapäisimmille 40 metriä pitkä olympiarata.
Perheen pienimmät viihtyvät omassa leikkikeitaassaan TaaperoAlueella.

Messukeskuksen kumppaneita toista kertaa järjestettävän tapahtuman toteuttamisessa ovat viihdelaitteiden vuokraukseen ja myyntiin erikoistunut Coinline Oy ja muusta tapahtumasisällöstä vastaava TapahtumaVisio.
Suomen Suurin Sisähuvipuisto on avoinna 26.12.2017 – 7.1.2018 päivittäin Messukeskuksessa (Messuaukio 1, Helsinki). Liput: 2-17-vuotiaat: 15 euroa (alle 12-vuotiaat vain huoltajan seurassa, joka on vähintään 15-vuotias). Yli 17-vuotiaat: 7 euroa. Perhelippu: 40 euroa (sis. kaksi aikuista ja kolme saman perheen alle 18-vuotiasta lasta). Alle 2-vuotiaille ilmainen sisäänpääsy. Maksuton pysäköinti. www.sisahuvipuisto.fi, #sisähuvipuisto.
STT

TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät