Jyväskylän asuntomessuilla pääset vierailemaan tulevaisuudessa
Jyväskylän asuntomessut tarjoavat monenlaista nähtävää ja silmänruokaa rakentamisesta, kodin mukavuudesta ja sisustamisesta kiinnostuneille ihmisille. Messualueella sijaitsevat nopanmalliset kodit ovat kuutiomainen lupaus tulevaisuuden asumisesta.
Mitä tulevaisuuden asuminen tuo tullessaan?
Ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan ja hyvinvointi koetaan tärkeäksi asiaksi myös erilaisissa asumiseen ja nukkumiseen liittyvissä ratkaisuissa. Suomalaisten laatuvaatimukset ovat korkealla ja odotukset oman kodin suhteen ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Asuminen voidaan kokea nyt ja tulevaisuudessa eräänlaisena elämyksenä, kuten myös nukkuminenkin.
Oma koti on aina erityinen paikka, johon useimmat kiintyvät hyvinkin syvästi. Kodilta ja sen huonekaluratkaisuilta odotetaan kuitenkin tulevaisuudessa entistä tehokkaampia energiatehokkuusratkaisuja, ergonomian huomioimista ja pyrkimystä yksinkertaisuuteen. Oravanpyörästä hyppääminen ja sykkivän kaupungin pakeneminen rauhallisuutta, yksinkertaisuutta ja harmoniaa huokuvaan paikkaan koetaan silkaksi luksukseksi.
Yhden ja kahden hengen asuntokuntien määrä kasvaa koko ajan
Jyväskylän asuntomessuilla esiteltävä NoppaKoti on pieni omakotitalo. Suomessa on melkein kaksi miljoonaa yhden ja kahden hengen taloutta, joista suuri osa asuu kerrostalossa tai rivitalossa – minitalo on varteenotettava lisävaihtoehto pienille talouksille, jotka kaipaavat omaa rauhaa. Yhden ja kahden hengen taloudet lisääntyvät myös tulevaisuudessa. Viime vuonna yksinasuvien määrä kasvoi peräti kolmellatoistatuhannella ihmisellä.
Yksinkertaisia ja elegantteja ratkaisuja
Tulevaisuudessa talot ovat nollaenergiataloja tai plusenergiataloja. Tulevaisuus on vahvasti läsnä Jyväskylän asuntomessuilla, sillä persoonallisia, ekologisia ja aikaansa edellä olevia 75,5 neliömetrin kuutioita on jo tällä hetkellä saatavissa nollaenergiataloina. Ne tuottavat energiaa yhtä paljon kuin kuluttavat. Tulevaisuudessa NoppaKodin on tarkoitus valmistaa myös plusenergiataloja, jotka tuottavat energiaa yli oman tarpeen. Ylijäämä voidaan myydä vaikkapa valtakunnan verkkoon. Pelinopan näköisiä NoppaKoti-taloja löytyy Jyväskylän asuntomessuilta kaksi kappaletta ja ne ovat A-luokan passiivitaloja.
Ammattilaiset ovat suunnitelleet ja optimoineet NoppaKodin ja sen varuste- ja materiaalivalikoiman toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Asuntomessuilla voit bongata nopan sisältä myös TEMPUR-vuoteet, jotka NoppaKoti-projektin isä ja innovaattori Ari Björn valitsi talojen makuuhuoneeseen.
– Panostaminen laatuun ja yksinkertaisuuteen voi pitkällä tähtäimellä säästää rahaa huomattaviakin summia. Energiatehokkuus, oikeanlaiset ergonomiset ratkaisut sekä panostus mukavuuteen ja yksinkertaisuuteen ovat tärkeässä roolissa tulevaisuudessa, toteaa Björn.
Avaruusteknologiaa nopanmuotoisessa talossa!
Yhdysvaltain kansallinen unijärjestö National Sleep Foundation julkaisi viime vuoden loppupuolella ensimmäisen kansainvälisen makuuhuone-kyselynsä tulokset. Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa yli 2000 vastaajan toivomuksia tulevaisuuden makuuhuoneesta. Eniten kyselyyn vastanneet toivoivat makuuhuoneeseensa bakteereja hylkiviä ja itsepuhdistuvia petivaatteita. Tulevaisuuden sänkyyn toivottiin myös kehonlämpötilaan mukautuvia materiaaleja, jotka viilentäisivät ihoa korkeassa lämpötilassa ja lämmittäisivät ihoa viileässä lämpötilassa.
– Tulevaisuuden näkymät ovat välillä myös nykyisyyttä, sillä alun perin NASA:n kehittämä TEMPUR-materiaali reagoi ja muokkaantuu nukkujan kehon lämpötilaan sopivaksi. Jyväskylän asuntomessuilla NoppaKodin TEMPUR-sängyistä löytyy myös TEMPRAKON®-teknologiaa hyödyntävä peitto, joka huolehtii sopivasta lämpötilasta nukkumisen aikana. Se reagoi kehon lämpötilaan ja viilentää kuumalla sekä lämmittää kylmällä, kertoo Tempur Suomen maajohtaja Arto Melanko.
Samankaltaista ajatusta ilmentää myös vastikään Suomessa lanseerattu TEMPUR-uutuusmallisto: Breeze. “Kyseinen mallisto on raikas tuulahdus tähän kesään. Se sisältää uusinta teknologiaa, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että Breeze-tyyny ja -patja luovat mikroilmaston kehon ja materiaalin väliin. Tämä takaa viileämmän ja raikkaamman olon nukkuessa, jolloin ei tarvitse heräillä hikoiluun. Tämä voi monen mielestä kuulostaa vasta kaukaisemman tulevaisuuden uniergonomia-tuotteelta, mutta kyseiset patjat ja tyynyt ovat jo myynnissä”, naurahtaa Melanko.
Yhdysvaltain kansallisen unijärjestön teettämässä tutkimuksessa vastaajat toivoivat tulevaisuudessa myös itsepuhdistuvia petivaatteita. Tähän haasteeseen TEMPUR ei pysty vielä vastaamaan, vaikka patjat ja tyynyt käytännössä huoltovapaita ovatkin.
– Patjoja ja tyynyjä ei tarvitse raahata talvipakkasella ulos, vaikka niiden päälliset tietenkin normaalisti pestäänkin. Itse TEMPUR-materiaalia ei pestä. Materiaalista löytyy ainesosa, joka katkaisee esimerkiksi pölypunkkien ravintoketjun, eikä TEMPUR siksi vaadi pesua, toteaa Melanko.
Tempur on ainoa patja- ja tyynybrändi, jolla on laillinen oikeus käyttää US Space Foundationin virallista Certified Technology -leimaa.
– Jyväskylän asuntomessujen innovatiivinen ja tulevaisuusvaikutteinen nopanmuotoinen pikkutalo on nukkumisjärjestelyjen myötä viimeistelty ihka oikealla avaruusteknologialla! Maksimaalinen mukavuus ja oman kodin elämyksellisyys yhdistettynä energiatehokkuuteen ja ergonomiaan on tulevaisuuden juttu. Siksi olemme mielellämme NoppaKodin yhteistyökumppani Jyväskylän asuntomessuilla, kiteyttää Melanko.
Lähde: TEMPUR
- Maria Veitola pakkasi kamansa: ”Minä muutin, ei perheeni”
- Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
- Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden syyskuun uutuuspelien katsaus
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Kasinorakastajan blogi: Miten tietää, mitä pelata ja missä?
- Raskaana oleva Iida Vainio ilmestyi kameroiden eteen – näin upealta hän näyttää nyt
- Sara Parikka avautuu itkuisesta arjestaan – ”En jaksa enää”
- Helena Koivu käänsi katseita Turussa – tiukat trikoot varastivat kaikkien huomion
- Prinssi Harry ja herttuatar Meghan: ero tulossa?