Eri puolilla maailmaa harjoitetaan hyvinkin erilaisia käytäntöjä liittyen alkoholipolitiikkaan. Monissa maissa alkoholista puhutaan nautintoaineena, joka on osa ruokakulttuuria, mutta esimerkiksi meillä Suomessa julkinen keskustelu alkoholista on valtaosin ongelmalähtöistä.

Suomen pitäisi Pernod Ricard Finlandin toimitusjohtajan Tarja Uitin mukaan ottaa oppia muista maista ja puhua myös juomakulttuurin kehittymisestä, alan työllistävästä vaikutuksesta sekä elinkeinoalan virkistymisestä. Uitti on jo huomannut alkoholiin liittyvän elinkeinotoiminnan ja laatuun perustuvan harrastuneisuuden nostavan myös Suomessa orastavasti päätään.
Tänä vuonna 40-vuotisjuhlavuottaan viettävä alkoholikonserni Pernod Ricard on toiminut Suomessa yli 20 vuotta. Uitti puolestaan on seurannut suomalaista alkoholipolitiikkaa aitiopaikalta jo yli 30 vuotta. Alan konkarin mukaan Suomen suurimmat “alkoholiongelmat” liittyvät ennen kaikkea asenneilmastoon.
Juomakulttuurin tulisi päästä kehittymään ruokakulttuurin rinnalla
Suomi ei elä eristettynä muusta maailmasta, ja kuluttajien vaatimustaso onkin nousussa. Kansan ääni on vahvasti virkeän, kokeilevan mutta kohtuukäyttöä suosivan juomakulttuurin puolella. Harrastuneisuus esimerkiksi viskin ympärillä kasvaa jatkuvasti. Myös erilaisille tapahtumille olisi huomattavasti tilausta.
– Meillä on Suomessa paljon kovan tason osaamista ja ideoita esimerkiksi hand craft- ja pienpanimopuolella, mutta nykytilanteessa ne eivät pääse täyteen potentiaaliinsa. Suomessa on kansainvälisyyttä henkiviä, loistavan ruokakulttuurin ilmentymiä, kuten Ravintolapäivä, joten juomakulttuurin pitäisi päästä kehittymään luontevasti rinnakkain ruokakulttuurin kanssa, Uitti toteaa.
Alkoholista pitäisi voida keskustella avoimesti ja eri näkökulmista
Alkoholikeskustelua leimaa vahvasti huoli sen haittavaikutuksista. Kuitenkin kun tilastojen valossa 10 prosenttia suomalaisista kuluttaa 50 prosenttia alkoholista, tuntuu kiristyvä sääntelyinnostus alkoholitoimijan näkökulmasta ylimitoitetulta ja julkinen keskustelu yksipuoliselta.
– Alkoholia lähestytään Suomessa pääsääntöisesti sosiaaliongelman näkökulmasta. Muualla maailmassa puhutaan nautintoaineesta, meillä päihteestä. Keskustelussa on – ja hyvä niin – monia ääniä, mutta kantavin niistä kuuluu tällä hetkellä terveysviranomaisille. Alkoholista pitäisi tänä päivänä voida puhua avoimesti ja normaalisti osana ruokakulttuuria. Sääntelyn pitäisi kulkea enemmän alkoholialan trendien ja enemmistön kulutuskysynnän rinnalla, Uitti näkee.
Näkökulmana työllistäminen ja elinkeino
Alkoholiteollisuus on suuri välillisesti ja välittömästi työllistävä ala Suomessa. Tarja Uitin mukaan ravintola-alalla olisi potentiaalia työllistää vielä huomattavasti enemmän ihmisiä, mutta verotuksellisista syistä alkoholin kulutus on siirtynyt neljän seinän sisälle kotiin. Ravintolakäytössä alkoholi olisi osa kokonaisvaltaista elämystä ja sosiaalisuutta. Toisaalta alkoholin nauttiminen on määrän ja ajan suhteen kontrolloidumpaa ravintolassa kuin kotona.
Myös suomalaisten viljelijöiden saama elinkeino on merkittävä; Altia käyttää noin 10 prosenttia kaikesta Suomessa viljellystä ohrasta.
– Jotta matkailu-, hotelli- ja ravintola-alamme voisivat kehittyä, ne tarvitsevat investointeja ja uusia kokeilevia konsepteja. Alkoholi- ja veropolitiikan pitäisi tukea uskallusta investointeihin. Alkoholijuomat voisivat olla Suomelle huomattavasti merkittävämpi vientituote kuin ne tällä hetkellä ovat.
Uitin mukaan myös turismin kasvun tärkeydestä on syytä keskustella enemmän ja mahdollistaa suotuisa kehitys.
– Meidän tulisi Suomessa kehittää hotelli- ja ravintolakulttuuria niin, että olisimme turisteille houkutteleva matkakohde. On tärkeää ymmärtää, mikä on matkailijoiden nykyinen tarve- ja vaatimustaso ja minkälaisten matkakohteiden kanssa kilpailemme.
Pernod Ricard Finland Oy on Suomen alkoholimarkkinoiden toiseksi suurin toimija ja maailman toiseksi suurimman alkoholikonsernin, ranskalaisen Pernod Ricardin omistama tytäryhtiö, joka on palkittu neljä kertaa suurimman asiakkaansa Alkon parhaana toimittajana.