Anna Puu juhlii 10-vuotista uraansa Hartwall Arenalla – kuuntele täältä uusi Taikaa-single
Anna Puu esiintyy omassa jättikonsertissaan Hartwall Arenalla 30. marraskuuta 2019. Liput The Intergalactic Love Odyssey 2.0 -konserttiin tulevat myyntiin maanantaina 29.4. klo 9.00 Ticketmasterissa. Tänään julkaistiin myös uusi single ”Taikaa”.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Anna Puun debyyttialbumin julkaisusta. Juhlavuosi huipentuu marraskuun 30. päivä, kun artisti nousee Hartwall Arenan lavalle The Intergalactic Love Odyssey 2.0 -konsertissaan. Viime kesän avaruusteemaisella keikallaan Flow’ssa Anna Puu tanssitti yleisön hurmioon. Se antoi jo esimakua tulevasta, mutta Hartwall Arenalla tähden pop-spektaakkeli nähdään suurempana ja upeampana kuin koskaan. Liput keikalle tulevat myyntiin maanantaina 29.4. – päivälleen 10 vuotta Anna Puun debyyttialbumin julkaisun jälkeen.
Konsertissa on pukeutumiskoodi ”space”. Mikäli siis haluaa heittäytyä juhlatunnelmaan pukeutumalla konsertin avaruusteeman mukaisesti, on se enemmän kuin tervetullutta.
– Tämä konsertti on mun artistiuran 10-vuotisjuhlabileet! Kun mietin, millaiset juhlat haluan järjestää, niin ne ovat sellaiset, jossa kaikki vieraat voivat olla osana juhlaa. Tässä kosmisessa konsertissa toivon, että yleisö voi olla enemmän kuin katsojan roolissa! kertoo Anna.
Tänään Anna Puulta saatiin myös uusi single ”Taikaa”, rakkautta, kesää ja iloa sykkivä popkappale. Anna esittää ”Taikaa”-singlen perjantaina The Voice of Finlandin finaalilähetyksessä.
Kuuntele Taikaa-single alta!
Viime elokuussa julkaistulla viidennellä studioalbumillaan Nälkäinen sydän Anna Puu uudistui tyylikkäästi ja valloitti uudella, entistä elektronisemmalla soundillaan niin kriitikoiden kuin fanienkin sydämet. Kultarajan ylittänyt albumi toi Anna Puulle helmikuussa Vuoden pop- ja Vuoden naissolisti -Emmat. Ennen Hartwall Arenan keikkaa artisti on mahdollista nähdä festarikiertueella, joka käynnistyy Seinäjoen Provinssista 28.6. ja päättyy Hyvinkään Red Carpet -tapahtumaan 31.8.

Anna Puu – The Intergalactic Love Odyssey 2.0 -konsertti
Hartwall Arena 30.11.2019
Lipunmyynti ma 29.4 klo 09.00 www.ticketmaster.fi/annapuu
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Pyhimyksen syöksykierteelle ei näy loppua – ei tullut omaan oikeudenkäyntiinsä
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”