Artisti Sanni löysi luovuuden uudelleen – uusi levy viimeistelyvaiheessa: ”En ole ollut pitkään aikaan näin elossa”
Laulaja ja lauluntekijä Sanni kertoo työstäneensä tiiviisti musiikkia viimeisen viikon ajan aamusta iltaan. Hän avautuu Instagram-tilillään myös alkuvuoden vaikeasta tilanteesta, jolloin inspiraatio tuntui olevan täysin hukassa.
En ole ollut pitkään aikaan näin elossa ja kiinni itsessäni kuin nyt. Alkuvuodesta löysin itseni tosi epäinspiroituneesta paikasta istumassa studiolla, miettien miksi en saa mun luovasta intuitiosta enää oikein kiinni, Sanni kirjoittaa.
– Tuntui, että tämä lamaannuttavan pitkä 2020-tunneli oli saanut lopultakin niskalenkin mun merkityksen tunteesta koko tekemistä kohtaan. Pakkasin musakamat laukkuun ja lähdin reissuun vähän resettaa.
Sanni kertoo tajunneensa myös, ettei ole kahteen vuoteen sallinut itsensä antautua luovalle hulluudelle.
– Sille, kun herää aamukuudelta ideoihinsa ja lopettaa vasta illalla myöhään, kun silmiin kirvelee näytön valo. Nyt olen tehnyt sitä kuluneet päivät ja haluan vaikka nyt sitten postauksen muodossa luvata mun luovuudelle, etten enää laita vakkaa sen päälle, vaikka tulis mikä homma eteen.
Luovuus on selvästikin kukkinut, sillä Sanni paljastaa viimeistelevänsä parhaillaan uutta levyään.
– Jännästi on nimittäin aika kirkas olo. Huomenna taas studiolle jatkamaan levyn viimeistelyä, niin hyvä fiilis kaikesta nyt.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Fanit ovat luonnollisesti innoissaan siitä, että Sannilta on pian tulossa uutta musiikkia.
– En malta odottaa et päästään kuulemaan!
– Joskus vaatii lähteä kauas jotta näkee lähelle Hyvä Sanni!
– Mahtavaa, et sait taas kiinni siitä, mitä haluat tehdä.
Lue myös:
Shirly Karvinen julkaisi yläosattoman lomakuvan lemmenlomalta Sanni-rakkaansa kanssa!
Shirly Karvinen esitti Sannille tiukan vaatimuksen ennen suhteeseen ryhtymistä!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn