Avenged Sevenfold ja suomalaiset kruunasivat toisensa metallin kuninkaiksi
Metallimusiikin ehdottomaan kärkikaartiin kuuluva yhdysvaltalainen Avenged Sevenfold konsertoi eilen Helsingissä ja antoi jälleen kerran kaikkensa.
Vaikka ulkona pauhasi lumimyrsky, meno loppuunmyydyssä Hartwall Arenassa ei olisi voinut olla kuumempaa. Avenged Sevenfold on tunnettu näyttävästä lavashowstaan, jota yleensä ryydittävät hulppeat liekki- ja tuliefektit. Eilen aitoja liekkejä kuitenkin nähtiin vain lämppärinä esiintyneen Disturbedin lavalla, koska A7X oli rakentanut uuden ja entistä kunnianhimoisemman audiovisuaalisen spektaakkelin, jossa lavan yllä roikkui 8 valtavaa valkokangasta sekä valtava neliön muotoinen valkokangaslaatikko. Kankaille heijastettiin livekuvan lisäksi runsaasti erilaista materiaalia, joka taustoitti esitettyjen kappaleiden teemoja. Lavan keskellä ollut valkokangaslaatikko vaelsi aika ajoin myös lavan eteen rakennetun catwalkin yläpuolelle.
11 000 silmäparista koostunut suomalainen metallikansa sai eilen mitä halusi, ja vielä enemmän, sillä yhtyeen keulahahmo, laulaja M. Shadows, jaksoi kehua Suomea ja suomalaisia useaan otteeseen keikan aikana. Karismaattinen ja hienon äänialan omaava laulaja myös kruunasi suomalaiset itseoikeutetuiksi metallimusiikin kuninkaiksi. Fanit olivat samaa mieltä koko bändistä. Myöhemmin Shadows vielä totesi illan yleisön näyttävän paremmalta, kuin mitä hän on koskaan nähnyt, ja ainakin väitti ettei ollut koskaan sanonut samaa muille yleisöille. Fanit kiittivät ja juoksivat täysin rinnoin lavan eteen muodostuneessa circle pitissä.
A7X:n konsertti yhdisteli sopivasti uutta ja vanhaa. Uusimmalta ja samalla bändin ensimmäiseltä konseptialbumilta, The Stage, kuultiin puolet kappaleista näyttävien visuaalisten teemojen kera. Nämä tuoreimmat luomukset, varsinkin levyn nimikkobiisi, otettiin ilolla vastaan, mutta vielä villimmin yleisö riehaantui kuullessaan jo ensimmäiset nuotit hieman varhaisemmista hiteistä, kuten ”Afterlife”, ”Buried Alive”, ”A Little Piece of Heaven,” ”Hail to the King” ja ”Nightmare”.
Eilen tarjoiltu korvia hivelevien Synyster Gatesin ja Zacky Vengeancen soolokitaraduettojen sävyttämä metallimusiikin hurmoksellinen sinfonia ei juurikaan jättänyt parantamisen varaa. Toki olisi ollut kiva kuulla monia muitakin A7X:n huippubiisejä, kuten ”Shepherd of Fire” ja ”This Means War”, mutta kuten suuren määrän hittejä takoneen bändin keikoilla usein käy, aivan kaikkea ei voi eikä ehdi soittaa yhdellä kertaa. Ja hyvä niin, jotta jää nälkää seuraavallekin kerralle.
Eritysmainintana täytyy vielä lisätä, että harva megaluokan bändi jaksaa jäädä heittelemään keikan jälkeen fanituotteita yleisölle niin pitkään, että koko areena on jo käytännössä tyhjentynyt, lukuun ottamatta pientä joukkoa lavan edessä seisovia innokkaimpia faneja. Avenged Sevenfoldin jokainen jäsen teki niin. Respect.
Kuva: Jeff Forney
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun