Emergenza Festivalin finaalikeikat lauantaina
Suomen Emergenza Festival huipentuu Helsingin Nosturissa tulevana lauantaina 9.5. järjestettävään finaaliin. Paikan päällä voittajan valintaan pääsevät vaikuttamaan yleisö, bändit ja viimeisen sanan sanova liveraati. Tulosten julkistus ja palkintojen jako tapahtuu illan päätteeksi lavalla.
Emergenza Festival on Suomen suurin livemusiikkifestivaali uusille nouseville bändeille. Tänä vuonna mukaan kisaamaan lähti 86 bändiä, joista 16 esiintyy lauantaina Nosturissa. Suomen finaalin voittaja osallistuu Pohjoismaiden finaaliin, jonka voittaja pääsee puolestaan Saksassa järjestettäville finaalifestivaaleille soittamaan yli 20 000 ihmisen yleisölle. Vuonna 1992 perustettu Emergenza Festival on maailmanlaajuinen bändikilpailu, joka järjestetään yli 150 kaupungissa ympäri maailman. Lisätietoja löytyy osoitteesta www.emergenza.net.
Ultimate Ears on Suomen Emergenza Festivalin yhteistyökumppani. Ultimate Ears tarjoaa sekä kisaaville bändeille että yleisölle mahdollisuuden voittaa laadukkaita UE Boom -matkakaiuttimia. Finaalin parhaat bändit palkitaan UE Boomeilla ja yleisöllä on mahdollisuus voittaa niitä Emergenza Festivalin Facebook-sivulla.
Suomen Emergenza Festivalin finaalin aikataulu:
18:00 Ovet auki
18:30 Unelmien Miehet
18:55 Philadelphia Dynamite
19:20 Painfelt
19:45 Stonewallstreet
20:10 Syskofrenia
20:35 The Allsprite
21:00 Havier By Them
21:25 Crucify The Faith
21:50 First Of Us
22:15 Blue Eyed Sons
22:40 The Panes
23:05 Green Light District
23:30 N.E.M.O.
23:55 Smoking Crocodile
00:20 Musculus
00:45 Descents
Liput ovelta 15 € tai suoraan bändeiltä 13 €. Liput myynnissä myös Tiketissä osoitteessa www.tiketti.fi.
Tapahtuma on sallittu alaikäisille ja K18-alue on erikseen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan