Euroviisut 2013 – onko Suomella mahdollisuuksia?
Hotellivaraussivusto Hotels.com selvitti millaiset Euroviisukappaleet ovat menestyneet Euroviisuissa viime vuosina, ja minkälaiset mahdollisuudet Suomen viisuedustajalla Krista Siegfridsillä olisi aikaisempien voittokappaleiden perusteella voittaa Eurovision laulukilpailu 2013. Jos Krista selviää lauantain finaaliin, voi paikan päälle edelleen päästä.
Vuoden 2005 Euroviisut järjestettiin Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa. Laulukilpailun voittajaksi samaisena vuonna selvisi Kreikka, jonka tarttuvan My Number One -viisulaulun esitti Elena Paparizou. Kappale päätyi myös Eurovision laulukilpailun viisikymmenvuotistaivalta juhlistavaan Congratulations-tapahtumaan ehdokkaaksi kaikkien aikojen euroviisuksi sijoittuen kilpailussa neljänneksi. Rytmikäs My Number One -kappale kertoo Marry Me -kappaleen tavoin rakkaudesta, joten viisukappaleen aiheen puolesta Suomen voitolle ei ole esteitä.
Euroviisujen isäntämaana vuonna 2009 toimi Venäjä, jolloin Moskovassa pidetyt Euroviisut voitti Norja, Alexander Rybakin esittämällä Fairytale-kappaleella. Alexander on muun muassa viulua soittava monilahjakkuus, joka on Krista Siegfridsin tapaan menestynyt muissakin laulukilpailussa. Vuonna 2005 euroviisuvoittaja osallistui Norjan Idols-kilpailuun päästen semifinaaleihin asti. Mikäli laulukilpailukokemus ja esiintymiskarisma edesauttavat Euroviisujen voittoa, on Suomen edustajalla Kristalla mahdollisuudet päästä pitkälle tänä vuonna.
Vuonna 2011 Eurovision laulukilpailut järjestettiin Düsseldorfissa Saksassa, jolloin voiton vei Azerbaidžan. Maata edusti silloin Ell & Nikki Running scared -kappaleella, joka on ruotsalaisten säveltäjien käsialaa. Jos yhteys Ruotsiin antaa Euroviisuissa lisäpisteitä, on suomenruotsalaisella Siegfridsillä hyvät mahdollisuudet voittoon. Krista on koettanut myös onneaan Ruotsin Idols-kilpailussa vuonna 2008. Mikäli ruotsalaisfanit eivät ole unohtaneet maamme viisuedustajaa, voidaan toivoa runsaita pisteitä naapurimaaltamme.
Viisuihin voi vielä matkustaa
Tämän vuoden Euroviisut ovat parhaillaan käynnissä Malmössä Ruotsissa. Suomen viisuehdokas 27-vuotias Krista Siegfrids edustaa kotimaatamme huumorilla maustetulla Marry Me -kappaleella, joka eroaa edukseen kisassa yleisimmin esitettyjen balladien joukosta. Kosimaan kehottavaa viisukappaletta on ollut säveltämässä ja sanoittamassa myös laulaja itse. Viime viikon lopulla Malmöhön suunnannut Krista Siegfrids taustajoukkoineen on hurmannut More is more -asenteellaan ja Ding Dong -meiningillään euroviisukaupungin. Siegfrids kisaa finaalipaikasta tänään torstaina 16.5. nähtävässä semifinaalissa. Mikäli jatkopaikka aukeaa, kisataan voitosta finaalissa 18.5.
Lippuja vuoden 2013 Euroviisujen finaaliin on vielä tarjolla, mikäli haluaa päästä paikanpäälle kannustamaan Suomi voittoon. Jos haluaa yöpyä lähellä Malmö Areenaa, jossa Euroviisut järjestetään ja on valmis satsaamaan hotelliin, kannattaa suunnataRadisson Blu Hotelliin. Hotelli sijaitsee noin 5 km päässä areenasta ja hotellihuoneen saa alkaen 343 euroa yöltä. Hieman edullisempi, mutta tasokas hotellivaihtoehto on Hotel Finn – Lund, josta huoneen saa viisujen finaaliyölle alkaen 128 euroa.
- Hinnat ovat esimerkkejä kahden hengen huoneesta per yö.
- Hinnat on tarkistettu 14.5.2013, joten muutokset ovat mahdollisia.
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn