James Blunt esiintymään Suomen Idolsiin
[jwplayer]http://youtu.be/g1j1qwQQ8-Q[/jwplayer]
Britannian suosituimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva James Blunt on vahvistanut esiintymisensä Suomen Idolsin Live-lähetyksessä, Barona Areenalla 28. marraskuuta. Tänään uuden albuminsa Moon Landing julkaissut Blunt on myynyt uransa aikana yli 18 miljoonaa albumia. Hänen tuorein hittinsä Bonfire Heart (katso video yläpuolelta) on parhaillaan yksi Suomen radioiden soitetuimmista kappaleista ja se on noussut listakärkeen lukuisissa maissa.
Moon Landing on huippusuositun brittiartistin neljäs studioalbumi. Levyn on tuottanut Martin Terefe (KT Tunstall, Martha Wainwright, Jason Mraz) ja Tom Rothrock (Beck, Foo Fighters, Moby). Bluntin kanssa kappaleita albumille ovat tehneet huipputuottajat ja biisintekijät kuten muun muassa Ryan Tedder, Steve Mac, Kevin Griffin ja Danny Parker. Albumilla Blunt on palannut musiikillisesti juurilleen ja levyltä löytyy 11 tunteisiin vetoavaa kappaletta. Yksi albumin kappaleista Miss America, on saanut inspiraation Whitney Houstonin traagisesta kuolemasta.
James Blunt nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2004 megahitillä You´re Beautiful ja samaisena vuonna julkaistu Back To Bedlam on yksi 2000-luvun myydyimmistä albumeista. Blunt on saanut myös tunnustusta lukuisilla musiikkialan palkinnoilla ja ehdokkuuksilla, hän on saanut mm. 5 Grammy-ehdokkuutta uransa aikana.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”