Jarkko Ahola mukaan Raskasta Joulua -kiertueelle
Komeaääninen tenori palaa Raskasta Joulua –kiertueelle neljän vuoden tauon jälkeen.
Hiljattain uuden Metallisydän-albuminsa julkaissut Jarkko Ahola palaa neljän vuoden tauon jälkeen Raskasta Joulua –kiertueelle. Komeaääninen tenori esiintyy Turun Logomossa 23. marraskuuta ja Porin Karhuhallissa 22. marraskuuta järjestettävissä konsertissa.
– Jouluhan on vain kerran vuodessa ja tämä on johtanut siihen, että oma loppuvuoden kiertueeni ja Raskasta Joulua ovat tapahtuneet samoihin aikoihin. Tämän vuoksi olen joutunut keskittymään omaani. Tänä vuonna kuvio on hyvin samanlainen, mutta onneksi RJ lähtee tien päälle aikaisemmin ja saatoimme sopia juhlavuoden kunniaksi kaksi keikkapäivää. Jännittää, että miten homma osaltani sujuu, mutta hienoa päästä lauteille Raskaan Joulun -riveissä pitkästä aikaa, kommentoi Raskasta Joulua –kiertueelle kovasti toivottu Ahola tulevia keikkoja.

15-vuotisjuhlaansa viettävä Raskasta Joulua –kiertue käynnistyy tänä vuonna Hyvinkäältä 15.11. ja päättyy Pakkahuoneella 21.12. järjestettävään keskiyön keikkaan. Uudistetulla show’lla liikkuva kiertue on herättänyt kiinnostusta. Konserteista viisi on jo loppuunmyytyjä ja yhteensä lippuja on myyty yli 30 000 kappaletta.
Kiertueen kaikki paikkakunnat solisteineen täällä.
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Pyhimyksen syöksykierteelle ei näy loppua – ei tullut omaan oikeudenkäyntiinsä
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”