jesse-kaikuranta-viela-yksi-laulu
Jesse Kaikurannan uusi sinkku ”Vielä yksi laulu” julkaistaan perjantaina 22.1.
Vielä yksi laulu on odotettua uutta tuotantoa Jesse Kaikurannalta, iso, koskettava, mieltä sykähdyttävä kappale.
– Mulle sinkku on ”oodi ensirakkaudelle”. Varmasti suurin osa ihmisistä miettii jossain vaiheessa miten asiat olis jos oliskin päätynyt yhteen ensirakkautensa kanssa. Ensirakkaudessa on myös jotain erilaista ja ”pyhää” kuin muissa. Siihen liittyy aina muisto nuoruuden huumasta ja tunteesta, että kaikki on mahdollista. Tietysti teemaan voi myös linkittää muutenkin tietynlainen ajatus siitä, miten elämän muutkin valinnat ovat johtaneet nykyiseen elämäntilanteeseen. Saara Törmän sanoitus maalaa ensirakkauden tunnelmat hyvin käsinkosketeltavasti ja sydäntäsärkevästi, Jesse kertoo kappaleesta.
Sävellys on Petri Somerin ja Aku Rannilan, ja Aku on myös tuottanut sinkun. Jesse Kaikuranta on valmistellut uutta materiaalia syksyn aikana ja tulevan albumin kappaleet ovat kasassa. Levy julkaistaan syksyllä. Levy jatkaa sinkun teemoja.
– Tarinoita eri elämänvaiheista ja kohtaloista. Levyprosessi on ollut pitkä eikä missään nimessä mutkaton. Nyt kuitenkin kappaleet levylle on valittu ja kokonaisuus on monipuolinen ja vahvatunnelmainen, kuvailee Jesse tulevaa levyä.
Tuleva albumi on Jessen kolmas. Tuplaplatinaan yltänyt debyytti Vie mut kotiin julkaistiin vuonna 2012 ja kakkoslevy Vaikka minä muutuin vuonna 2013. Levyiltä ovat jääneet elämään suuret hitit mm. ”Vie mut kotiin”, ”Järjetön rakkaus” ja ”Vielä täällä”. Vahvojen kappaleidensa myötä Jesse on vakinnuttanut asemansa suurten suomalaisten miestulkitsijoiden joukkoon. Hänen monisävyinen äänialansa ja vähäeleinen mutta taidokas tulkintansa on vertaansa vailla.