Jopelta joululevy: Jope Ruonansuu ja Porsaanperän pikkujoulut
Jope Ruonansuu julkaisee joululevyn Jope Ruonansuu ja Porsaanperän pikkujoulut. Koko kansan tunteman koomikon vääntämistä joululauluista, ajankohtaisista imitaatioista ja kauniista jouluballadeista muodostamaan kokonaisuuteen kuulijan johdattelee joulupukki, velipoika Seppo. Fanien toivoma levy julkaistaan perjantaina 29.11.2013.
– Julkaisin joululevyn edellisen kerran vuonna 2000, joten oli jo korkea aika saada asialle päivitys. Fanit ovat toivoneet joululevyä jo kauan ja halusin tuoda sen hengen nykymaailmaa vastaavaksi, Jope kertoo levystä.
Levy noudattaa siis Jopen tunnettua ja suosittua koomikkolinjaa, ajankohtaisten ilmiöiden seurantaa ja politikointia. Levyllä hän imitoi ajankohtaisia julkisuuden hahmoja, kuten presidenttejämme, poliitikkoja, artistikollegoita ja urheilumaailman edustajia.
Mukana levyllä on toki myös perinteisten joululaulujen ikisuosikkeja, kuten Varpunen ja veteraani, josta Jope on levyttänyt kauniin ja klassisen version vanhan version rinnalle. Kappaleella flyygeliä soittaa Lenni-Kalle Taipale, joka teki myös kappaleen kauniin sovituksen. Vanhoista suosikeista Tonttu ja enkeli on puettu täällä kertaa akustiseen sävelasuun. Meidän enkeleitä on puolestaan uusi ja kaunis jouluballadi. Nopeampaa maailmaa ja rokkarihenkeä edustavat Pukki Harrikkamiehenä ja Feikkipukki.
Jope Ruonansuu ja Porsaanperän pikkujoulut on järjestyksessään Jopen 23. studioalbumi. Iso osa hänen levyistään on myynyt kultaa ja platinaa. Uutuuslevyn on tuottanut Jopen luottomies Kuja Salmi.
Tervetuloa puhelintoivekonserttiin ja saman puurokattilan ääreen, hallitus ja oppositio!
Toivottavat Jope ja pelimannit
Kappalelista:
1. Tervetulopuhe ja Sauli soittaa
2. PETTERI PUNAKUONO (Rudolph the Red Nosed Reindeer)
3. Mietaa soittaa
4. MINÄ OLEN JOULUPUKKI
5. Remu soittaa
6. TONTTUJEN JOULUYÖ
7. Reetu soittaa
8. KULKUSET, KULKUSET (Jingle bells)
9. Sakari soittaa
10. PORSAAN PERÄÄ
11. Columpo soittaa
12. PELEKÄÄN PUKKIVA
13. Aira soittaa
14. TONTTU JA ENKELI
15. PUKKI HARRIKAMIEHENÄ
16. Timo Soini soittaa ja haukkuu eduskunnan puurot
17. FEIKKIPUKKI (Joulupukki)
18. Anni Sinne Tänne soittaa
19. MEIDÄN ENKELEITÄ
20. JOULUPUKKI MATKAAN JO KÄY (Santa Claus is coming to town)
21. Rantaukko soittaa
22. KILISEE, KILISEE KULKUNEN
23. Matti soittaa
24. ELEVIKSEN JOULULAULU (Jouluyö, juhlayö)
25. Äänruut soittaa
26. VARPUNEN JA VETERAANI
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Niko Saarisen radioura päätökseen – murtui kyyneliin suorassa lähetyksessä: ”Olen pettänyt teidät”
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Taustalaulajalta suoraa puhetta Dannysta ja Helmistä: “Se on aivan selvää”
- Ero Robert Heleniuksesta jäi taakse – Viivi Pumpanen löysi uuden rakkauden
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Mette-Maritin vangittu Marius-poika: Shokkipäätös!
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat