Lauri julkaisee tänään uuden sinkun "A New Day"
The Rasmus -yhtyeestä tuttu Lauri Ylönen on parhaillaan Suomessa piipahtamassa vietettyään lähes vuoden verran USA:ssa ja julkaisee tuliaisena uutta musiikkia.
Lauri kirjoitti ”A New Day” -kappaletta hän ensin toiselle artistille, mutta kappale otti tekijänsä valtoihinsa siinä määrin, että hän halusi lopulta viimeistellä kappaleen kuitenkin itselleen.
Sinkun tuottajana on toiminut huipputuottaja Lester Mendez, joka tunnetaan yhteistyöstään lukuisten tähtiartistien kanssa, kuten mm. Shakira, Jessica Simpson, Nelly Furtado, Carlos Santana, Macy Gray ja Enrique Iglesias.
Pehmeällä pianointrolla alkava sovinnon tekemisestä kertova elektropopkappale kohoaa tarttuvaan kertsiin Laurin tunnistettavan herkän laulusoundin nostamana. Kappale tuntuu luontevalta jatkumolta Laurin soolotuotannossa.
– Vuosi Amerikassa on ollut paras juttu pitkään aikaan. Olen saanut uusia näkökulmia ja ulottuvuuksia sekä musiikissa että henkilökohtaisessa elämässäni. Rakastuin tähän biisiin niin paljon, että se oli saatava pihalle heti, Lauri kertoo uudesta sinkustaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”