
Legendaarinen KISS viimeistä kertaa Suomeen
End Of The Road -jäähyväiskiertueellaan oleva KISS saapuu vielä kerran Suomeen. Rocklegenda soittaa viimeisen Suomen-keikkansa lauantaina 27.6.2020 Helsingin Hartwall Arenalla. Konsertin liput tulevat myyntiin tiistaina 26.11.2019 klo 10.00 Ticketmasterissa.
Maailman merkittävimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva yhdysvaltalainen KISS on parhaillaan uransa viimeiseksi jäävällä End Of The Road -maailmankiertueella. Yli sata miljoonaa albumia urallaan myynyt yhtye on tänään julkistanut lisää päiviä viimeiseksi jäävälle kiertueelleen ja suomalaisfanien onneksi yhtye pysähtyy myös Helsingissä. Jättimäinen kiertue päättyy New Yorkiin 17.7.2021.
Rock-maailman näyttävimmistä livekeikoista tunnettu KISS kertoo viimeisen kiertueensa olevan omistettu miljoonille KISS-faneille:
– Kaikki mitä olemme viimeisen reilun neljän vuosikymmenen aikana saavuttaneet, on niiden miljoonien ihmisten ansiota, jotka ovat täyttäneet klubit, areenat ja stadionit ympäri maailman. Nämä ovat viimeiset bileet niille, jotka ovat keikoillamme käyneet ja viimeinen tilaisuus niille, jotka eivät vielä ole KISS-keikkaa kokeneet. KISS Army -jätämme jäähyväiset uramme suurimman show’n myötä ja poistumme samalla tavalla, kun aikoinaan tulimmekin. Armottomina ja pysäyttämättöminä, yhtye tiedottaa.
End Of The Road – kiertueen keikoilla on normaalilippujen lisäksi tarjolla VIP-lippuja, jotka sisältävät mm. pääsyn eksklusiiviseen pre-show loungeen, sekä mahdollisuuden saada valokuvan yhdessä bändin kanssa. KISS Army -fanklubilaisilla on lisäksi konserttilippujen ennakko-ostomahdollisuus. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.kissonline.com. Samasta osoitteesta löytyvät myös kaikki julkistetut kiertuepäivät ja -paikat.
The Rock & Roll Hall of Fame -kunniagalleriaan kuuluvan yhtyeen viimeisin studioalbumi Monster ilmestyi vuonna 2012.
Konsertti:
KISS (USA)
La 27.6.2020 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18.30
Liput:
Myyntiin ti 26.11.2019 klo 10.00
Palvelumaksuineen alkaen 74 euroa Ticketmasterista ja osoitteesta livenation.fi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Tekikö prinsessa Catherinelta juuri julkisen kädenojennuksen Meghanille?
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus