Pitkään telakalla ollut 90-luvulla perustettu hittibändi Lemonator lähtee kolmen keikan jäähyväiskiertueelle juhliakseen 20-vuotista uraansa ja jättääkseen samalla lopulliset jäähyväiset faneilleen.
Yhtye tekee viimeisen kolme keikkaa kattavan kiertueensa elokuun lopussa, jolloin on kulunut lähes tarkalleen 20 vuotta bändin ensimmäisestä esiintymisestä. Lemonator nousi ensimmäisen kerran lavalle 26.8.1995 Semifinalissa Helsingissä. 20-vuotisjuhlakiertueen päivämäärät ovat 27.-29.8.2015. Liput tulevat myyntiin Tiketissä torstaina 2.7.
Lemonatorin levytysura alkoi vuonna 1995, kun yhtye äänitti ensimmäisen demonsa. Demon biisit päätyivät seuraavana vuonna julkaistulle Playing With Dinosaur -ep:lle. Yhtyeen debyyttialbumi Yellow näki päivänvalon vuonna 1997. Jo bändin ensimmäisiltä julkaisuilta löytyi hiteiksi muodostuneita popklassikoita, kuten ”Superb” (katso video). Läpimurron yhtye teki vuonna 2000 julkaistulla The Waltz -albumillaan ja loppu onkin suomalaisen kitarapoprockin historiaa.
– Samanaikaisesti on fiilis, että nämä voivat olla bändin vikat keikat ikinä, joten nyt kun on tilaisuus niin vietetään iloisia jäähyväisiä synttäritunnelmissa, laulaja-kitaristi Lasse Kurki kommentoi.
Bändi siis haluaa panna pillit pussiin lopullisesti ja tyylikkäästi, juhlien samalla pitkää uraansa.
lemonator
KIERTUE

  • TO 27.8. Klubi, Tampere, Liput 15/18€ (+ mahdolliset lipunmyyntikulut)
  • PE 28.8. Klubi, Turku 13/16€ (+ mahdolliset lipunmyyntikulut)
  • LA 29.8. Tavastia, Helsinki Liput 17/20€ (+ mahdolliset lipunmyyntikulut)

KOKOONPANO

  • Lasse Kurki – Laulu, Kitara
  • Ripa Eskolin – Kitara
  • Antti Karisalmi – Basso
  • Kelly Ketonen – Rummut

DISCOGRAFIA

  • Yellow 1997
  • Maison Rilax 1998
  • The Waltz 2000
  • Grandpop 2003
  • Yesterday was good 2004
  • At the presence of great beauty 2006
  • Shake Shake Shake 2010