Me Naiset: Haloo Helsinki! -yhtyeen jäsenet kärsivät voimakkaasta uupumuksesta – meinasivat hajottaa bändin: ”Etäisyys tuli tarpeeseen”
Suomen menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Haloo Helsinki! kertoo tuoreessa Me Naiset -lehden haastattelussa varjopuolista, joita nopea nousu huipulle on bändin jäsenille tuonut. Elisa Tiilikainen, Jere Mattila, Leo Hakanen ja Jukka Soldan sanovat tietävänsä, miltä tuntuu ”olla kovilla”.
Yhtyeen jäsenet ovat yli 10 vuoden mittaisen uransa aikana kärsineet jatkuvasta väsymyksestä, stressistä ja suorituspaineista. Heihin iski heidän omien sanojensa mukaan vauhtisokeus, joka sai heidät unohtamaan omat rajansa.
– Yli sata keikkaa vuodessa on melkoinen määrä. Siihen päälle tulivat vielä biisien teko, treenit ja levynteot studiossa. Se uuvutti, Jere toteaa Me Naisille.
– Rehellinen burnout uhkasi moneen otteeseen. Kärsimme uupumuksesta ja stressistä, ja luova näkemys ja motivaatio alkoivat heiketä, Leo lisää.
Ahkeran keikkailun lisäksi myös netin ilkeät kommentoijat väsyttivät bändiläisiä.
– Yhtäkkiä oma persoona on nettipalstojen ilkeiden kommenttien kohteena ja naama tunnistetaan jopa uimahallin pukukopissa. Ei ihme, että paniikkihäiriö alkoi nostaa päätään, Elisa avautuu.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Vuonna 2018 Haloo Helsinki! päätti pitää pitkän tauon. Puolentoista vuoden ajan he näkivät toisiaan vain satunnaisesti, eikä bändin tulevaisuudesta ollut varmuutta.
Määrittelemättömän mittainen tauko tuntui kaikista yhtyeen jäsenistä hyvältä, sillä silloin jokainen sai työstää asioita omalla tavallaan ja tasollaan.
– Etäisyys tuli silloin tosi tarpeeseen, breikki teki superhyvää, Jukka painottaa.
Vaikka ilmassa riippui ajatus siitä, että bändi vielä jossakin vaiheessa jatkaisi, ei asia ollut täysin itsestäänselvä.
– Yhtä hyvin olisimme voineet tauon lopuksi päättää, että tämä oli tässä, Jere myöntää.
Nyt Haloo Helsinki! jatkaa jälleen musiikin tekemistä, ja tulevana kesänä yhtye vetää jättikonsertin Helsingin uusitulla Stadionilla.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
Haloo Helsinki! -yhtyeestä yllättävä hääuutinen – yksi bändin jäsenistä meni naimisiin!
IL: Haloo Helsinki -yhtye ei puhu koskaan yksityiselämästään – paljastavat nyt syyn!
LUE MYÖS:
VAIN MEILTÄ! SAAT 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA – VAIN 1 EUROLLA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nanna Karalahdelta paljastus parisuhdetilanteesta – ”Ei varmasti ole mikään helppo”
- Kasinorakastajan blogi: Suomessa ei osata asioita
- Sanna Marinin hulppeat pippalot vilisivät julkkiksia – katso salakuvat
- Paljastus Iida Vainion ja Archie Cruzin tilanteesta – ”Iida kovasti pussaili Archieta”
- Nanna Karalahti avautuu perheen tilanteesta
- Ansku Bergström avautuu vihdoin uudesta rakkaasta
- Helena Koivu: Vau mikä uutinen!
- Anna Abreu rehellisenä taloustilanteestaan – ”Jos massit loppuvat…”
- Sami Uotila avautuu: Rohkea tilitys erosta
- Ex-huumepoliisi laukoo rajun arvion Jere Karalahdesta
- Paljastus Iida Vainion ja Archie Cruzin tilanteesta – ”Iida kovasti pussaili Archieta”
- Nanna Karalahti avautuu perheen tilanteesta
- Nanna Karalahdelta paljastus parisuhdetilanteesta – ”Ei varmasti ole mikään helppo”
- Sanna Marinin hulppeat pippalot vilisivät julkkiksia – katso salakuvat
- Sami Uotila avautuu: Rohkea tilitys erosta
- Anna Abreu rehellisenä taloustilanteestaan – ”Jos massit loppuvat…”
- Kasinorakastajan blogi: Suomessa ei osata asioita
- Helena Koivu: Vau mikä uutinen!
- Ansku Bergström avautuu vihdoin uudesta rakkaasta