Michael Bublén lämmittelijä selvillä – Lisää lippuja myyntiin
Kanadalaisen supertähden Michael Bublén 21. helmikuuta tapahtuvan Hartwall Areenan konsertin lämmittelijäksi on varmistunut yhdysvaltalainen lauluyhtye Naturally 7. Seitsemästä upeaäänisestä laulajasta koostuva a cappella -kokoonpano esittää illan aluksi oman konsertin sekä vierailee myöhemmin myös Michael Bublén keikalla.
Samassa yhteydessä konserttiin vapautuu erä lippuja parhailta istumapaikoilta aivan lavan edestä. Lippuja voi tiedustella Lippupisteestä perjantaiaamusta klo 9.00 alkaen.
Vuonna 1999 New Yorkissa perustettu Naturally 7 on hurmannut yleisönsä ympäri maailmaa vokaaliakrobatialla leikittelevällä musiikillaan, jossa on kuultavissa vaikutteita popista, R&B:sta, gospelista, jazzista ja hiphopista. Oman tuotantonsa ohella newyorkilaisryhmä esittää konserteissaan myös tuttujen pop-kappaleiden viihteellisiä uudelleenversiointeja.
Naturally 7:in vuonna 2010 julkaistun Vocal Play -läpimurtolevyn nimi kuvastaa myös yhtyeen musiikkia täydellisesti. Perinteisemmän laulamisen ohessa miehet beatboxaavat, matkivat moninaisia instrumentteja sekä muokkaavat lauluääniään luoden teknisesti haastavaa ja viihdyttävää musiikkia. Viimeksi Naturally 7 on vieraillut Suomessa syksyllä 2012, jolloin kokoonpano lauloi KuoroEspoo-tapahtumassa sekä Tampere-talossa.
AIKATAULU:
18.30 ovet auki
20.00 Naturally 7 (USA)
20.50 Michael Bublé (CAN)
Michael Bublén esiintymisen kesto on noin 2 tuntia
LIPUT:
Alk. 59,50 – 99,50 EUR. Ennakko: Lippupiste.
Myynnissä myös erilaisia VIP- ja hotellipaketteja.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda