Neil Young Suomeen heinäkuussa
Neil Young Hartwall Arenalle heinäkuussa – liput nyt myynnissä.
Maailman arvostetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva Neil Young saapuu Promise Of The Real -yhtyeensä kera Suomeen kesällä osana The Rebel Content -kiertuettaan. Uutta sekä vanhempaa Neil Youngin tuotantoa yhdistelevä konsertti koetaan Helsingissä, Hartwall Arenalla, sunnuntaina 3. heinäkuuta.
Youngin ja The Promise Of The Realin keskinäinen energia toimii livenä upeasti ja kiertueen Pohjois-Amerikan osuus saikin valtavan innostuneen vastaanoton. Kolmituntisiksi venähtäneillä keikoilla päästiin nauttimaan monipuolisesti kaikkea Youngin akustisista soolobiiseistä akustisten yhtyenumeroiden kautta täysiverisiin rock-iloitteluihin.
Alati vaihtuva settilista on sisältänyt kappaleita sekä uudelta The Monsanto Years -albumilta että Youngin koko laajasta ja nimekkäästä biisikatalogista.
Young hehkutti Facebookissa kokoonpanoaan Pohjois-Amerikan kiertueosuuden jälkeen: ”Kiitos Promise Of The Realille että tästä kiertueesta on tullut niin upea kokemus elämässäni. Rakasta jokaista bändiä, jonka kanssa olen soittanut, mutta tämä bändi (ja monen sukupolven juttu) on eeppistä!”
OSTA LIPUT TÄSTÄ

- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta