http://youtu.be/hrzV9Th9RmY
Nopsajalan uusi single on nimeltään Lupaan olla. Artikkelin yläosassa kuunneltavissa oleva kappale on koskettava rakkaudentunnustus ja esittelee Nopsajalan herkempää puolta. Kappale on toinen single Nopsajalan uudelta albumilta Sun, joka julkaistaan Kuuluuks-labelin kautta 14. maaliskuuta. Ensimmäinen single Nautintoo julkaistiin lokakuussa.
Kahdesta täysimittaisesta albumista koostuvan Sun & Mun -kokonaisuuden ensimmäinen osa Sun esittelee artistin uuden musiikillisen ilmeen kattavasti. Nopsajalka on tuottanut, äänittänyt, miksannut, soittanut sekä säveltänyt ja sanoittanut albumin pääosin itse. Luvassa on tiivistä, aistillista tunnelmaa sekä tyylikästä soundia, unohtamatta Nopsajalalle ominaisia tarttuvia kertosäkeitä ja melodioita. Kokonaisuuden täydentää loppuvuodesta 2014 ilmestyvä albumi Mun.
Nopsajalka on helsinkiläinen artisti, muusikko ja tuottaja, joka kuuluu kotimaisen reggaen ja rytmimusiikin pioneereihin. Soolouransa ohella hän on tullut tutuksi yhtyeistä Elokuu, Soul Captain Band sekä Kapteeni Ä-ni. Nopsajalka julkaisee nyt kolmen sooloalbuminsa jatkoksi uutta materiaalia. Päivitetty Nopsajalka-soundi tuo reggaen ja hiphopin sekaan entistä vahvempia vaikutteita R&B:sta ja soulista.
– Kyllästyin hieman reggae-artistin leimaan ja aloin kaivata lisää taiteellista liikkumavaraa. Siirtyminen väljemmille vesille oli luonteva, sillä viime vuosina olen kuunnellut reggaen sijaan enemmänkin 80- ja 90-lukujen funkya popia, kuten Madonnaa, David Bowieta ja Princeä sekä uutta R&B:tä, kuten The Weekndiä ja Frank Oceania, Nopsajalka sanoo.
Yksi uuden Nopsajalka-materiaalin kantavista elementeistä on entistä vahvempi tarinankerronta.
– Uusien kappaleiden lyriikat pyörivät rakkauden ja erotiikan teemojen ympärillä. Itsensä korostaminen ei enää tuntunut kovin luontevalta, vaan herkemmät aiheet kuten yhdessäolo ja ihmisyys puhuttelivat enemmän. Sanoitusten fokus on nuorissa aikuisissa, jotka elävät kasvavassa metropolissa. Ehkä sanoituksellisesti voi puhua jonkinlaisesta aikuistumisesta ja vakavoitumisesta, kuvailee Nopsajalka.
Nopsajalka tunnetaan myös suosittuna live-esiintyjänä ja takuuvarmana tanssittajana, joka on tehnyt uransa aikana satoja keikkoja. Ensi vuonna Nopsajalka aloittaa keikkailun uudella kokoonpanollaan, johon kuuluvat Kim Rantala, Toni Vakkilainen ja Jyri Sariola sekä miksaaja Hermanni Peltola.
– Panostamme paljon live-puoleen, ja tavoitteena on laajentaa levyn ääniavaruutta ja dynamiikkaa entisestään, Nopsajalka sanoo.