[jwplayer]http://youtu.be/njD7N7aaVjo[/jwplayer]

Kotimaisen reggaen ja rytmimusiikin pioneereihin kuuluva Nopsajalka tekee odotetun paluun soolouran pariin. Viime perjantaina julkaistulla uudella singlellä Nautintoo Nopsajalka astuu ulos ahtaista reggaen raameista ja laajentaa musiikillista reviiriään. Nopsajalka-soundi vuosimallia 2013 on päivittynyt tyylikkäillä pop-, R&B- ja soul-vaikutteilla. Kappaleen itse tuottanut Nopsajalka kuvailee uutta suuntaansa näin:

– Kyllästyin hieman reggae-artistin leimaan ja aloin kaivata lisää taiteellista liikkumavaraa. Siirtyminen väljemmille vesille oli luonteva, sillä viime vuosina olen kuunnellut reggaen sijaan enemmänkin 80- ja 90-lukujen funkya popia, kuten Madonnaa, David Bowieta ja Princeä sekä uutta R&B:tä, kuten The Weekndiä ja Frank Oceania.
Yksi uuden Nopsajalka-materiaalin kantavista elementeistä on entistä vahvempi tarinankerronta.
– Uusien kappaleiden lyriikat pyörivät rakkauden ja erotiikan teemojen ympärillä. Itsensä korostaminen ei enää tuntunut kovin luontevalta, vaan herkemmät aiheet kuten yhdessäolo ja ihmisyys puhuttelivat enemmän. Sanoitusten fokus on nuorissa aikuisissa, jotka elävät kasvavassa metropolissa. Ehkä sanoituksellisesti voi puhua jonkinlaisesta aikuistumisesta ja vakavoitumisesta, kuvailee Nopsajalka.
Uutta tyyliä esittelee myös samalla singlen kanssa julkaistu yllä näkyvä musiikkivideo, jonka Nopsajalka on tehnyt yhteistyössä Anatom Picturesin kanssa.
Nopsajalka valmistelee parhaillaan neljättä albumiaan Sun, joka julkaistaan Kuuluuks-labelin kautta vuoden 2014 alussa. Kahdesta täysimittaisesta albumista koostuvan Sun & Mun -kokonaisuuden ensimmäinen osa Sun esittelee artistin uuden musiikillisen ilmeen kattavasti. Luvassa on tiivistä, aistillista tunnelmaa sekä tyylikästä soundia, unohtamatta Nopsajalalle ominaisia tarttuvia kertosäkeitä ja melodioita. Kokonaisuuden täydentää loppuvuodesta 2014 ilmestyvä albumi Mun. Singlen ja albumien julkaisun myötä Nopsajalan Elokuu-yhtye siirtyy taka-alalle. Elokuu tekee toistaiseksi vain ulkomaan keikkoja.
Nopsajalka tunnetaan myös suosittuna live-esiintyjänä ja takuuvarmana tanssittajana, joka on tehnyt uransa aikana satoja keikkoja. Ensi vuonna Nopsajalka aloittaa keikkailun uudella kokoonpanollaan, johon kuuluvat Kim Rantala, Toni Vakkilainen ja Jyri Sariola sekä miksaaja Hermanni Peltola.
– Panostamme paljon live-puoleen, ja tavoitteena on laajentaa levyn ääniavaruutta ja dynamiikkaa entisestään, kertoo Nopsajalka.
Nopsajalka on pitkän linjan muusikko ja artisti, joka oli vahvasti mukana vuosituhannen alussa suomalaisen reggaen nousussa.
– Oon tehnyt lapsesta asti omaa musaa ja nimenomaan omien biisien tekeminen on ollut alusta asti mun juttu. Soul Captain Bandin ja Kapteeni Ä-ni -yhtyeen kautta päädyin soolouralle, jonka aikana oon julkaissut kolme albumia ja mixtapen. Tämän jälkeen vuonna 2011 lähdettiin Elokuun kanssa musiikilliselle tutkimusmatkalle parin levyn ajaksi, jonka jälkeen on taas aika soololevylle. Viimeiset kolme vuotta oon tehnyt musiikillisia ja soundillisia kokeiluja ja nyt oikea suunta on löytynyt, Nopsajalka summaa.