Olympiastadionin kesän jättikonsertit on peruttu: ”Ei lannistuta!”
Helsingin Olympiastadionin kesän jättikonsertit siirtyvät vuoteen 2022. Asiasta tiedotettiin Olympiastadionin sivuilla.
Elokuulle 2021 kaavaillut Apulanta ja Haloo Helsinki! -yhtyeiden keikat siirtyvät vuodella, sillä pandemiatilanne on hankaloittanut keikkojen järjestelyjä merkittävästi.
– Näin mittavien konserttituotantojen läpivienti rajoitetulla kapasiteetilla ei ole mahdollista, sillä Olympiastadionille odotetaan yhteen konserttiin noin 40 000 konserttivierasta, tiedotteessa kerrotaan.
Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen kertoo tiedotteessa, että yhtye teki kaikkensa keikan toteuttamiseksi.
– Valitettavasti aika loppui kesken. Olemme tehneet älyttömän määrän työtä keikan eteen. Kuukausitolkulla ideointia, suunnittelua ja valmisteluja. Inspiraatiota, innostusta ja tekemistä. Nyt kuitenkin käännämme katseet tulevaan! Wirtanen sanoo.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Myös Haloo Helsinki! kommentoi ikäviä uutisia.
– Tämä on luonnollisesti pettymys meille kaikille. Olemme treenanneet ja suunnitelleet bändimme uran suurinta Showta useita kuukausia.
– Onneksi valoa siintää tunnelin päässä, ja hetki kun maltetaan vielä, niin voimme taas nauttia yhdessäolosta. Näin uskomme!
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Vuoden 2022 konsertit järjestetään Helsingin Olympiastadionilla seuraavasti:
Haloo Helsinki – Haloo Stadion! Lauantaina 18. kesäkuuta 2022
Apulanta – A30 Lauantaina 2.heinäkuuta 2022
Alkuperäiseen konserttiin ostetut liput käyvät vuoden 2022 konserttiin sellaisenaan.
Lue myös:
Behm rehellisenä itsetunto-ongelmistaan – ”Minussa on varmaan jotain vikaa”
Katso kuvat! Erika Vikman veti syntisen kuuman keikan verkkosukkiksissa ja bodyssa: ”Mun sydän suli”
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta