Pää-Äijien Julmarilla synkkä tausta
VOITA KILROYN MATKA, ARVONTA JOKA PÄIVÄ!
UMK:ssa lauantai-iltana kappaleella ”Shamppanjataivas” kilpaileva Pää-Äijät on hulvaton bilebändi, jonka räävittömän hauska meininki edustaa perisuomalaista biletystä. Jotain muutakin perisuomalaista ja varsin yllättävää bändistä löytyy, sillä kaksikon Juuso ”Julmari” Juntunen on rennon biletyksen lisäksi myös jyrkän linjan metallimies. Julmari toteuttaa luovuutensa synkempiä puolia säveltämällä ja soittamalla kaksosveljensä kanssa Wrathage-äärimetalliyhtyeessä. – Aivan kirkonpolttoihin asti Wrathage ei sentään mene, mutta meno on todella rankkaa. Bändi on ollut kasassa jo 18 vuotta ja vannoo musiikkilajinsa nimeen luihin ja ytimiin asti, Julmari kertoo Metropoli.netille. Mistä vannoutunut hevimies sai idean ryhtyä samaan aikaan täysin vastakkaista musiikkilajia edustavaksi Pää-Äijäksi? – Oli pakko aloittaa JaBan kanssa Pää-Äijät, koska vanhemmiten en ole enää ollut niin angstinen kuin nuorempana. Välillä pitää vähän juhliakin. Sitä paitsi UMK:hon on toivottu enemmän rokkia ja heviä, joten tässä nyt tarjotaan lappilaista ”piilometallia.” Musiikki ei ole sinne päinkään, mutta heviasennetta löytyy sitäkin enemmän, Julmari nauraa. Julmari ei kuitenkaan ole vain kahden tyylin mies, sillä hän on kiinnostunut monesta muustakin musiikkilajista. Mies aikoo jatkossa tehdä myös räppiä ja jopa akustista ukulele-reggaeta! Tällä hetkellä kuitenkin keskitytään täysillä Pää-Äijiin ja Euroviisuihin. Bändin kiertueohjelmistoonkin on tulossa ”Matkalla Euroviisuihin” -potpuri, joka koostuu suosituista suomalaisista Euroviisukappaleista. Pää-Äijät kilpailevat UMK:n ensimmäisessä karsinnassa launtai-iltana 6.2. klo 21.00. Alla Wrathage-yhtyeen eilen julkaistu musiikkivideo ”Distortion”, jossa nähdään täysin toisenlainen Julmari kuin Pää-Äijissä.LUE MYÖS:
VAIN MEILTÄ! SAAT 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA – VAIN 1 EUROLLA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nanna Karalahdelta paljastus parisuhdetilanteesta – ”Ei varmasti ole mikään helppo”
- Kasinorakastajan blogi: Suomessa ei osata asioita
- Sanna Marinin hulppeat pippalot vilisivät julkkiksia – katso salakuvat
- Paljastus Iida Vainion ja Archie Cruzin tilanteesta – ”Iida kovasti pussaili Archieta”
- Nanna Karalahti avautuu perheen tilanteesta
- Ansku Bergström avautuu vihdoin uudesta rakkaasta
- Helena Koivu: Vau mikä uutinen!
- Anna Abreu rehellisenä taloustilanteestaan – ”Jos massit loppuvat…”
- Sami Uotila avautuu: Rohkea tilitys erosta
- Ex-huumepoliisi laukoo rajun arvion Jere Karalahdesta