Qstockissa huikea artistikattaus
Qstock on julkistanut ensi kesän ohjelmasta lähes 30 artistia. Englantilainen The Prodigy on jo tuttu vieras isojen eurooppalaisten festareiden pääesiintyjänä. Nyt tämä yksi maailman suosituimmista konemusiikin pioneereista tuo näyttävän show’nsa Qstockin lauantai-iltaan. The Prodigyn suosituimpia kappaleita ovat muiden muassa ”Voodoo People”, ”Firestarter”, ”Breathe”, ”Smack My Bitch Up”, ”Invaders Must Die” ja ”Omen”. Oulun-keikka on yhtyeelle ainoa Suomen suvessa.
Länsinaapurista saadaan odotettu vieras, kun The Cardigans palaa Qstockiin kymmenen vuoden jälkeen. Hurmaavan Nina Perssonin tähdittämä The Cardigans on yksi Ruotsin menestyneimpiä pop-yhtyeitä.
Myös amerikkalainen yli 20 miljoonaa albumia myynyt Anastacia nähdään Qstockissa. Vahvaääninen naisartisti tunnetaan esimerkiksi hiteistään ”Left Outside Alone”, ”I’m Outta Love” ja ”Paid My Dues”.
Yhdysvalloista saapuu muitakin mielenkiintoisia tuttavuuksia, kun erittäin lahjakas laulaja-lauluntekijä Lissie ja rockgrass-musiikin edelläkävijä Hayseed Dixie ovat vahvistaneet tulonsa.
Kotimaisittain Qstockin ohjelman helmiä ovat Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Children Of Bodom ja Sirkusteltassa akustisen keikan soittava Sonata Arctica.
Muita kotimaisia esiintyjiä ovat suursuosioon ponnahtanut SANNI, kolmen vuoden tauolta menestyksekkäästi palannut Chisu, vuoden yhtyeen Emma-palkinnon pokannut JVG, ensimmäistä kertaa Qstockissa nähtävä Robin, superlahjakas Vesala, ja suuren taustabändin kanssa esiintyvä Elastinen. Mielenkiintoisen lisänsä festivaalille tuo Redraman, Palefacen ja Tommy Lindgrenin luotsaama Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, joka tarjoilee genre-rajat roskiin heittävän spektaakkelin peräti 20 hengen voimin.
Lisäksi Qstockissa esiintyvät Amorphis, Michael Monroe, Nikke Ankara, Maj Karma, Lost Society, Olavi Uusivirta, Lucas, Anssi Kela, Diablo, Kasmir, Steve’n’Seagulls, Scandinavian Music Group ja Heavyweight Dj’s.
Aikaisemmin julkistettuja esiintyjä ovat Suomen suosituin rap-artisti Cheek ja ruotsalainen tunnelmallisen progemetallin mestari Opeth. Ohjelmaa täydennetään niin ulkomaisilla kuin kotimaisillakin esiintyjillä kevään mittaan.
Tarkemmat tiedot lipunmyynnistä Liput-sivulta ja tämänhetkisen ohjelman päiväjako Artistit-sivulta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta