Robin Packalen harvinaisen avoimena nuorena saavuttamastaan supersuosiosta: ”Itkin päiviä huoneessani”
Poplaulaja Robin Packalen, 23, singahti 10 vuotta sitten raketin lailla kaikkien tietoisuuteen hittikappleellaan Frontside Ollie. Nyt hän muistelee Instagram-tilillään artistiuransa alkua ja kaiken muuttanutta suosiotaan.
– Olin vasta lapsi ja tosi innostunut musiikista ja artistiudesta. Halusin myös tehdä omia kappaleita, joita muut voisivat kuunnella, mutta minulla ei ollut aavistustakaan kuinka saavuttaa menestys. Haaveilin huoneessani ja kuvittelin peilin edessä esiintyväni tuhansille ja taas tuhansille ihmisille, Robin muistelee lapsuuttaan.
13-vuotiaalle Robinille rakkauslaulun tekeminen ei ollut ajankohtaista, eikä tuntunut omalta, joten hän päätti sen sijaan tehdä kappaleen skeittaamisesta. Kappaleesta tuli yllättäen valtava hitti, joka muutti Robinin elämän. Mutta helppoa se ei nuorelle pojalle ollut.
– Itkin päiviä huoneessani, koska olin niin peloissani, mutta samaan aikaan myös innoissani, koska näin sen kuuluikin mennä, Robin paljastaa.
– Sen jälkeen olen kokenut monia elämääni muuttaneita hetkiä, mutta tuota hetkeä en unohda koskaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Robinin täytyi kasvaa nopeammin verrattuna ikätovereihinsa. Se tarkoitti muun muassa vastuun ottamista nuorella iällä.
– Piti miettiä, mitä teen seuraavaksi ja kuinka luon yhteyden yleisön kanssa ja sen sellaista. Tuntuu edelleen, että minusta tuli aikuinen 13-vuotiaana.
Kymmenen vuotta myöhemmin Robin elää edelleen unelmaansa musiikin parissa.
– Olen todella elänyt unelmaani. Kuka tietää mitä olisi tapahtunut, jos en olisi uskaltanut julkaista tätä kappaletta.
Lue myös:
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”