Robinin uusi levy myi heti platinaa!
Robinin perjantaina julkaistu viides albumi Yhdessä ylitti nopeasti platinarajan – levyä on myyty jo yli 26 000 kpl.
Fanit ovat ottaneet monipuolisen duettolevyn innolla vastaan. Viime viikolla julkaistu albumin toinen sinkku ”Milloin nään sut uudestaan? feat Kasmir” on noussut Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden joukkoon.
– Siis niin mahtavaa! Levy on aika erilainen kuin aiemmin, joten jännitti kyllä miten se otetaan vastaan. Olen itse tosi tyytyväinen levyyn, mutta koskaan ei voi tietää mitä muut tykkää. Kiitos kaikille mun levyn ostaneille ja kaikille sen tekoprosessissa mukana olleille! Me tehtiin tää yhdessä!, iloitsee karismaattinen nuori tähti platinauutisesta.
Yhdessä-albumin upea vastaanotto jatkaa Robinin hurjaa menestystä. Reilun kolmen vuoden aikana Robinin levyjä on myyty yhteensä yli puoli miljoonaa kpl, kappalestreamit ylittävät reilusti 68 miljoonaa ja YouTube-katselut yli 80 miljoonaa. Robinin edellinen albumi 16 oli viime vuoden ylivoimaisesti eniten myyty albumi Suomessa.
Uuden levyn myötä Robin nähdään myös keikoilla. Super-energisistä esiintymisistään tunnetun Robinin Yhdessä Tour starttaa la 17.10 Tampereen loppuunmyydyltä Pakkahuoneelta. Robinin ensimmäinen K18-keikka on Helsingin The Circuksessa 30.10. Päivitetyt keikkatiedot löytyvät Robinin verkkosivuilta.
Yhdessä-albumin loistava artistikattaus nähdään isosti Robinin ja World Visionin järjestämässä ”Yhdessä – Robin & World Vision” -hyväntekeväisyyskonsertissa Helsingin Kulttuuritalossa lauantaina 14. marraskuuta.
Konsertin lipunmyynti alkaa tämän viikon keskiviikkona 14.10. klo 10.00 lipunmyyntipalvelu Liveto.fi:ssä. Kyseessä on Robinin ainoa ikärajaton konsertti pääkaupunkiseudulla koko syksynä.
Konsertilla autetaan kehitysmaiden lapsia. Illan aikana hankitaan uusia kummeja Keniaan, Intiaan, Peruun, Ugandaan ja Sri Lankaan. Yhdessä Robinin kanssa Kulttuuritalon lavalla nähdään Elastinen, Kasmir, Mikael Gabriel, Club For Five, Nikke Ankara, Santa Cruz, Jussi 69, Evelina, Vilma Alina, Tommy Lindgren ja Iiro Rantala.
Yhdessä – Robin & World Vision -konsertti esitetään tv:ssä Nelosella 11. joulukuuta kello 20. Tapahtuman ja televisioinnin tuottaa Warner Bros. International Television Production Finland.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä