Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
Ruotsi on totuttu näkemään Euroviisuissa kärkikahinoissa vuodesta toiseen. Tänä vuonna länsinaapurin viisutaival päättyi kuitenkin kaikkea muuta kuin juhlatunnelmiin.
Ruotsin edustaja Felicia Eriksson jäi kappaleellaan My System sijalle 20. Yhtä heikkoa sijoitusta Ruotsi ei ole saanut Euroviisuissa 16 vuoteen.
Felicia ei saanut yhdeltäkään ammattilaisraadilta täysiä pisteitä. Suomen raati jätti hänet kokonaan ilman pisteitä. Ammattilaisraadeilta Felicia keräsi yhteensä vain 35 pistettä, eikä yleisöäänestyskään pelastanut tilannetta. Yleisöltä pisteitä tuli karut 16.
– Valehtelisin, jos sanoisin, että tuntuu tosi hyvältä. Ei ole kiva sijoittua 20:nneksi, mutta shit happens, Felicia kommentoi SVT:lle finaalin jälkeen.
Suomelta ei ainuttakaan pistettä
Felicialla oli sanansa sanottavana myös siitä, ettei Suomen raati antanut hänelle pisteen pistettä.
– En ainakaan aio matkustaa Suomeen ja esiintyä siellä. Sen voin sanoa, Felicia naurahti SVT:lle.

Expressenin haastattelussa Felicia kertoo olevansa huolissaan siitä, millaisia kommentteja ja yksityisviestejä häntä odottaa sosiaalisessa mediassa.
– Tulen surulliseksi, todella surulliseksi. En tuloksien takia, vaan kaiken sen takia, mikä minua odottaa yksityisviesteissäni. En halua lukea niitä, Felicia toteaa Expressenille.
– Yritän pysyä pois sieltä. Käyn läpi yksityisviestini ja sen jälkeen palaan ehkä kahden viikon päästä. Katsotaan, mitä tapahtuu.

Felician mukaan hän sai jo viisuviikon aikana ikäviä viestejä. Niissä hänen väitettiin olevan häpeäksi Ruotsille ja väärä valinta maan viisuedustajaksi.
– Ei ole kiva kuulla sellaista. Voin vain kuvitella, mikä minua odottaa tällä hetkellä kommenttikentissäni. Olen täällä tekemässä työtäni ja teen parhaani, ja ihmiset ottavat vapauden kirjoittaa vihaa, Felicia toteaa.
Lähde: IL
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Ero Robert Heleniuksesta jäi taakse – Viivi Pumpanen löysi uuden rakkauden
- Mette-Maritin vangittu Marius-poika: Shokkipäätös!