Spektin debyyttialbumi julkaistaan 18. lokakuuta
Spektin kauan odotettu albumi Diktaattorimies julkaistaan 18. lokakuuta. Albumin singlet Mogausmehuu, Teen Mitä Haluun, Juomalaulu ja Vinkkii DJ:lle ovat saaneet fanit polvilleen, ja odottamaan lisää artistin virtuoosimaisia lyriikoita. Teen Mitä Haluun -videolle kuvattu musiikkivideo herätti kiinnostusta
laajasti myös Suomen rajojen ulkopuolella, kun suomalais-saksalainen nettimiljonääri Kim Dotcom läysi videon ja hehkutti sitä.
Spektin esikoisalbumin singlet ovat nousseet välittömästi mm. YleX:n ja NRJ:n listoille. Diktaattorimies-albumilla vierailee mm. vuosia hiljaiseloa pitänyt Trilogia, Cheek, Elastinen, Setä Tamu sekä muita artisteja, joiden kanssa Spekti on halunnut tehdä musiikillista yhteistyötä.
– Oli erityisen hienoa saada vanha yhtyeeni Trilogia taas kasaan, hehkuttaa Spekti.
Spektin pilke silmäkulmassa kirjoitettuja lyriikoita on kuultu useiden Rähinän artistien levyillä. Kesän 2010 kovimmiksi hiteiksi nousivat Uniikin kanssa tehty biisi Pojat On Poikii (2009) sekä Fintelligensin Mun Tie Tai Maantie -albumilta löytyvä Rotko (2010). Vuonna 2012 Spekti oli mukana Cheekin Sokka Irti-levyn ensimmäisellä singlellä Pyrkiny Vähentää.
Pablo Filmsin tuottama Pojat on Poikii-video on saanut huikeat 4,7 miljoonaa katsojaa Youtubessa. Vuonna 2010 julkaistu Mogausmehuu-sinkku oli päänavaus Spektin tulevalle albumille, jota artisti on työstänyt viimeisen kahden vuoden ajan tiiviisti. Albumin tuotanto pääsi kunnolla vauhtiin, kun Spekti jätti
päivätyönsä sijoitusjohtajana Nordea Investment Managementista joulukuussa 2012. Spektin Diktaattorimies-albumin vastaavana tuottajana on toiminut Kapasiteettiyksiköstä tuttu Tasis.
Diktaattorimiehen arvokkaita levyjulkkareita vietetään juhlavissa tunnelmissa Tampereen Ilveksessä 17. lokakuuta.
Spekti:
Mogausmehuu feat. Tasis (2010)
Teen Mitä Haluun feat. Setä Tamu (2013)
Juomalaulu feat. Tasis (2013)
Vinkkii DJ:lle (2013)
Diktaattorimies (2013)
Trilogia:
Työvoitto (2004)
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- David Coulthard, 55, avioitui 32-vuotiaan mallin kanssa – Mika Häkkinen vieraana salahäissä