
Tästä syystä Käärijä uskoo voittaneensa UMK-kilpailun – ”Tämä on osoitus, että voit päästä pitkälle, vaikka et ole taitavin laulaja tai räppäri”
Käärijä eli Jere Pöyhönen voitti lauantai-iltana kisatun Uuden musiikin kilpailun kappaleellaan Cha Cha Cha. Hän keräsi finaalissa kaikkiaan 539 pistettä, joista 72 pistettä tuli kansainvälisiltä raadeilta. Loput pisteet hän sai yleisöäänestyksen kautta. Toiseksi sijoittui Suomen tunnetuin bilebändi Portion Boys 152 pisteellä.
Käärijä lähtee voiton myötä edustamaan Suomea euroviisuihin. Tänä vuonna laulukilpailu järjestetään toukokuussa Liverpoolissa.
Suoran finaalilähetyksen jälkeen Käärijä saapui median eteen. Häneltä kysyttiin omaa mielipidettä, miksi hän keräsi ylivoimaisen äänivyöryn. Hän uskoi syyn olevan kappaleen poikkeuksellisuudessa.
– UMK:ssa ei ole aiemmin nähty tämän kaltaista biisiä tai esitystä. Tämä oli samalla osoitus siitä, että voit päästä pitkälle, vaikka et ole taitavin laulaja tai räppäri, Käärijä kommentoi voittoaan tiedotustilaisuudessa.
Hän ei voinut myöskään uskoa voittoaan todeksi.
– Tämä on asia, jonka luulin olevan unta, hän kommentoi.

Näin UMK 2023 pisteet jakautuivat
Käärijä 539
Portion Boys 152
Keira 133
Robin Packalen 109
Kuumaa 107
Lxandra 70
Benjamin 66
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- Sampo Kaulanen on uusi Farmi Suomi -voittaja – näin hän kommentoi voittoa!
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- Missi Oona Komi järjesti näyttävät juhlat – avautuu kuluneista vuosista: ”Neljän vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon”
- Ilkka Vainio, 62, poseeraa alasti – ”Säämies mainio”
- Tässä on Pippa Laukan ylioppilaaksi valmistunut Tuuli-tytär – ”Niin ylpeä tästä upeudesta”
- STT: Entinen kansanedustaja Tom Packalén pahoinpideltiin helsinkiläisessä luksusravintolassa – ”Minulla meni taju saman tien”
- Presidentti Tarja Halonen Helsinki Pride -tapahtuman suojelijaksi
- TTK-tähti Anniina Koivuniemi paljasti iloisen perheuutisen
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?
- Tässä on Pippa Laukan ylioppilaaksi valmistunut Tuuli-tytär – ”Niin ylpeä tästä upeudesta”
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- Ilkka Vainio, 62, poseeraa alasti – ”Säämies mainio”
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- STT: Entinen kansanedustaja Tom Packalén pahoinpideltiin helsinkiläisessä luksusravintolassa – ”Minulla meni taju saman tien”
- Teemu Packalén joutuu isoon leikkaukseen – ”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei mua jännitä”