Voice: JVG avautuu päihteiden käytöstään – ihmettelee yleistä ilmiötä musa-alalla: ”Kyllä sitä on kovaa mennyt”
Suomen suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuvasta räppiduo JVG:stä kertova dokumenttielokuva saa ensi-iltansa tänään 25. maaliskuuta.
Elokuvassa Jare Brand ja VilleGalle paljastavat värikkään tarinansa aina uransa alkuhetkistä tähän päivään. Mukaan mahtuu niin raastavia hetkiä ihmissuhteissa kuin lukuisia onnistumisia musiikkikentällä. Elokuva valottaa myös huippusuosion nurjia puolia kaksikon elämässä.
Yksi elokuvan teemoista on alkoholi jä päihteet. Juhliminen on ollut merkittävä osa Jaren ja VilleGallen elämää jo vuosia.
Nyt miehet avaavat aihetta syvemmin Voice.fi-sivuston haastattelussa. Heidän mukaansa vallitseva koronapandemia on rauhoittanut kummankin elämää huomattavasti.
– Ei ole tarvinnut enää juosta jokaisissa kissanristiäisissä ja juhlissa, vaan on voinut vähän hengähtää, VilleGalle toteaa Voicelle.
– Kyllä sitä on kovaa mennyt, mutta aikansa kutakin, hän lisää.
Räppärit ihmettelevät avoimesti ilmiötä, joka on vahvasti läsnä musa-alalla. Heidän mukaansa monien nuorten artistien on helppo alkaa juomaan, kun alkoholia löytyy lähes poikkeuksetta jokaisesta takahuoneesta.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

– Se on jännä, miten aina kun me tulemme keikalle, niin jääkaappi on täynnä viinaa, mutta kun te tulette työpaikalle, niin te keitätte kahvit. Tämä on jännä ilmiö tällä meidän alalla, VilleGalle kuvailee.
Villeimmät juhlavuodet alkavat ystävyksillä olemaan pikku hiljaa takanapäin. Nykyään heille maistuu silloin tällöin myös alkoholiton saunaolut.
Lähde: Voice.fi
Lue myös:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”